HITTEJÄ:

  • retrosiniset farkut. Inhosin alkuun tätä väriä, mutta nyt kelkka on kääntynyt. Jos teiltäkin löytyy jotakin denimistä tässä sävyssä, kokeilkaa heti, kuinka hyvältä kirkas punainen näyttää tämän kanssa.
  • videopostaukset. Huomasin, että olen nyt editoinut sen verran videoita, että homma käy jo suhteellisen vikkelästi. Ensi viikolla onkin tulossa taas vlogia.
  • ensi viikonlopun Mansen blogikirppis. Suunnatkaa ihmeessä sunnuntaina Tampereelle, jos kirppislöydöt houkuttavat yhtään. Tapahtumasivulta näkee, keitä meitä on myymässä tänä vuonna.
  • uusi peitevoide. Katsokaa nyt tuota alla olevaa kuvaa, jossa tummista silmänaluksista ja silmäpusseista kärsivä ihminen vetäisee mustat sisäkajalit ja silti silmänaluset näyttävät tasaisilta. Tämä on rakkautta!

HUTEJA:

  • Asioiden kasaantuminen. Tuntuu, että lokakuussa tapahtuu kaikkea mahdollista ja ihan samaan aikaan. Voisiko tätä vuoristorataa vähän tasoittaa ja säästää loppuvuodellekin jotakin?
  • Netflixin 13 syytä -sarja. Aivan järjettömän ahdistava ja aivan järjettömän hyvin tehty! Sarjassa käsitellään nuoren tytön itsemurhaa ja siihen johtaneita syitä. Hudiksi tämä hyvä sarja päätyy kuitenkin siksi, että muutaman kriitikon tavoin sarja antaa kyllä hieman vääristyneen kuvan itsemurhasta ja sen roolista “ratkaisuna”.
  • Appelsiinit. Yritin jälleen tehdä tuttavuutta niiden pirulaisten kanssa, kun kokkailin tätä keittoa, mutta kun käteni haisivat vielä illallakin sitrushedelmältä, vaikka kävin jopa kylvyssä, luovutin.
  • Flunssa. Tänään alkoi aamulla Pirkan Hölkkä, jonne olin salaa treenaillut, mutta ei ollut pienintäkään epäilystä, ettenkö ole liian huonossa kunnossa edelleen, vaikka en viime yönä juuri yskinytkään.

Mitkä ovat teidän tämän viikon hittinne ja hutinne? :)