Kello lähestyy puolta päivää. Minnehän sitä tänään menisi lounaalle? Työpaikan lähellä on vaikka mitä kauppahallista kahviloihin ja vähän parempiin ravintoloihin. Sen olen oppinut, että salaattilounas ei ala väsyttää, mutta vaatii varaamaan mukaan välipalan iltapäivälle. Muuten masu murisee kovaan ääneen eikä töihin pysty keskittymään kunnolla.

Suunnittelin tekeväni erilaisia eväitä töihin, mutta hoksasin nopeasti, että kiireetön lounas on minulle arjen luksusta. Kun ei kerrankin tarvitse kauhistella, montako sushipalaa taapero heittää lattialle tai jaksaako pieni istua lounaan loppuun hermostumatta. Ei tarvitse valita ravintolaa sen perusteella, kuinka hyvin rattaat mahtuvat sisälle tai kuinka meluisaa on.

Töiden keskeyttäminen ja raittiissa ulkoilmassa kävely tekee hyvää päälle. Ajatukset saavat vähän tuulettua. Hyvällä tuurilla joku kaveri on samaan aikaan tauolla ja lounaalle saa seuraksi ihmisen, jonka kanssa kuulumiset onkin jo korkea aika päivittää. Nämä kuvat otettiin esimerkiksi Veeran kanssa treffatessamme. Voitteko uskoa, ettemme nähneet oikeastaan koko kesänä! Kamalaa.

 

Psst! Ja sen rentouttavan lounaan jälkeen juodaan jälkiruoaksi iso kahvi kermalourauksella. Ihan joka kerta. :)