Olen aamulenkillä maalla, kun puhelin piippaa. Kuvassa on valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä. Kuvia saapuu tasaisena virtana. Vuoria, pikkukyliä ja muutama ruoka-annos. Tiedän, että mies nappasi mukaansa useamman kameran ja läjän filmirullia. Lofootit ovat olleet miehen haaveena jo hetken ajan ja nyt hän ajeli sinne valokuvaamaan. Minä nautin täällä, hän siellä.

Ensi viikolla vaihdamme päikseen lomavuoroa, kun lennän Berliiniin. Olemme lomallamme kahlanneet läpi perhelomakohteita, mutta väitän, että osa loman rentouttavasta vaikutuksesta syntyy siitä, että kumpikin saa lomailla myös kavereiden kanssa. “Lähtikö se ilman sua?” Sitä kuulee paljon, kun puhun miehen lomamatkasta. Ei haittaa, vaikka kuulumisia ei kuuluisi loman aikana lainkaan, sillä lomailu on parasta silloin, kun ei tarvitse raportoida kenellekään.

Tiedän, että mieleni tekee kysellä oman matkani aikana poikien tekemisiä ja kuulumisia, mutta ei siksi, etten tietäisi heidän pärjäävän, vaan siksi, että olen puhtaasti kiinnostunut siitä, mitä tekemistä pojat keksivät. Me olemme vanhempina joissakin asioissa tiukasti samalla linjalla ja joissakin hyvin eri. Ehkäpä siis pyydän nätisti aina illalla muutaman kuvan ja kuulumisia, mutta en missään nimessä ahdistele. Ovathan pojatkin tavallaan silloin lomalla minusta ja on kohteliasta antaa toisen lomailla rauhassa.

Psst! Uusiokäytetyistä farkuista ja vanhoista mainosbannereista (vuorikangas) valmistetun Juutinrauma-viikonloppukassin mies nappasi mukaansa minulta. Se on saatu Globe Hopelta. ♥