Risteilin sunnuntaina aurinkoiseen Tallinnaan Rosannan kanssa. S-etukortilla matka maksoi 30 prosentin tarjouksessa 17 euroa per matkustaja, joten emme joutuneet lähelle vararikkoa lomamme vuoksi. Shoppailukin jäi minimiin, ja koska ruokailu on Tallinnassa edullista, matkabudjettini jäi satasen pintaan. Risteilimme Eckerö-Linella eikä laivasta löydy huomautettavaa. Suunnittelin etukäteen, mitä vapaapäiväni tulisi ainakin sisältämään ja nyt on aika tarkistaa, kuinka suunnitelmien kävi. Käydäänpä TO DO -lista läpi.

[ ] ottaa mukaan sellaiset kalliit aurinkolasit, joita en yleensä uskalla käyttää ja myös pitää niitä päivän päässäni. (Vai päissäni? Viitaten siis edelliseen kohtaan.)

No, en käyttänyt aurinkolaseja. Tämä täytynee ehkä ottaa koko kesän tavoitteeksi, sillä unohdan yleensä ottaa lasit mukaan, kun lähden kotoa. Nyt ne olivat mukanani, mutta en käyttänyt niitä. Silmät olisi tärkeä suojata, joten tässäpä on neidille opeteltavaa.

[/] juoda lasillisen skumppaa. Ihan kylmää skumppaa ja ihan kokonaan aina viimeiseen pisaraan asti.

No, tämä kohta ei oikeastaan mennyt putkeen, sillä aamiaisbuffetin lasillinen jäi kesken, koska keskityin täyttämään kahvitarpeeni. Seuraavan lasillisen join ravintolassa kokonaan, mutta se ei ollut täysin annos, sillä tilasimme skumpan puoliksi. (Uuh, mammat hurjasti viihteellä.) Lasketaanko se siis kokonaiseksi lasiksi? Laitan puolikkaan rastin.

[X] nauraa matkaseuralaiseni kanssa niin, että vedet lentävät silmistä. Se on ihan parasta enkä ole tehnyt niin pitkään aikaan!

Liikennevaloissa hymyilytti ohjeistus ylittää tie polkupyörän ohjaustangon päällä seisten. Trofén “musta anusburgerikin” oli muutaman lasillisen jälkeen vähän liian hauska juttu. Vakavoiduin tosin, kun maistoin tuota hampurilaista ensimmäisen kerran. Aivan törkeän hyvää! Ranksalaisiin olisin toivonut tavallisen ranskismausteen sijaan vaikkapa yrittisekoitusta, sillä kun hamppari on niin erityinen, nuo tavalliset ranskalaiset laskevat annoksen tasoa. Hyviä nekin olivat, mutta ehkä ymmärrätte pointtini.

[X] syödä ravintolassa, jossa en ole ennen syönyt. CRU olisi varma valinta, mutta haluaisin kokeilla jotakin uutta. Vinkkejä?

Ravintolan käsittelinkin jo, mutta erityisesti mieleeni jäi kahvila Josephine. Heidän valtavat suklaakonvehtinsa hurmasivat minut, varsinkin tuo kookos-banaanikonvehti. Vai ovatkohan nämä praliineja? Joka tapauksessa kahvilan ranskalainen tunnelma hurmasi, kahvilan löytää halutessaan vanhasta kaupungista.

[/] etsiä paikan, jossa saisi hienot asukuvat otettua. Jos sää salliin, puen lomapäiväksi ylleni sellainen kombon, että ei koskaan ennen.

Paikka löytyi, mutta sitä ei päästy käyttämään. Hienoja kuvaustaustoja oli muutamakin, mutta mm. tämä maalattu seinä pääsi vain yhteen turistiräpsyyn, sillä joku kamoissa oleva kaveri tuli ahdistelemaan meitä. Lähdimme nopeasti jatkamaan matkaa ja asukuvat otettiin lopulta vihreällä kujalla. Tausta oli aika levoton, mutta ainakaan kuvat eivät jääneet ottamatta, koska yleensä minulle käy juuri niin. Asukuvat löytää tästä postauksesta.

     

[X] ostaa pojille tuliaisia. Mitähän ne puuhaavat keskenään? Perjantaina tyypit kävivät Särkänniemessä, kun minä jännitin Gladiaattori-kisaajien puolesta.

Niin, ne tuliaiset. Laivalla ihailin värikkäitä maustemunia, jotka sisälsivät erilaisia maustesekoituksia. Sadamarketissa taas päädyin bokseriostoksille, sillä satamassa tuuli ja leveä helmani uhkasi nousta korviin. Ostin sitten “miljoonan äksän” bokset, jotka puin siinä kadulla hameeni alle, sillä vilauttelen mieluummin tiikeriä kuin pakaroitani. Poikien tuliaiset ostin sieltä ja täältä, Nöpsy sai Samala McQueen -autonavaimet ja mies chilihunajaa.

 

[X] olla hyvällä tuulella. Vaikka sataisi sammakoita, passi pöllittäisiin ja murtaisin nilkkani mukulakivetyksellä.

Rankat sadekuurotkaan eivät haitanneet menoamme, sillä jo se, että sai ravintolassa syödä rauhassa ja ajan kanssa, rentoutti. Join jopa valkoviiniä mustan hampurilaiseni kanssa, vaikka yleensä ruokajuomani on maito. Hassuttelimme kirsikkapuiden alla, shoppailimme tuliaisia ja ihailimme kauppakeskuksessa valtavaa luksuslaukkuvalikoimaa. Ihan täydellinen lomapäivä! :)

(laukku saatu Indiskalta)