Hyvää huomenta! Täällä vietetään härdelliviikkoa. Pamautin juuri äsken pääni pesukoneen luukkuun niin, että vieläkin näkyy tähtiä. Eilen heitin kylässä hajuvesipullon lattialle niin, että se hajosi miljooniksi sirpaleiksi. Sitä ennen tiputin edellispäivänä kotona keraamisen kynsilakanpoistoainepullon meidän kylpyhuoneemme lattialle ja sain siivoilla niitä jälkiä pitkän aikaa. Mikähän henkilökohtainen sadepilvi päälläni leijuu?

Tavallisella viikolla olisin varmaankin jo ärsyyntynyt kunnolla surkeista sattumuksista, mutta tänään on edessä Gladiaattorit-ohjelman kuvaukset Nooran kanssa ja sunnuntaina karkaan Rosannan kanssa Tallinnaan. Ninaakin näin pitkästä aikaa, kun nämä kuvat otettiin. Miehen kesälomaan on enää muutama viikko ja meillä on suunnitelmat ihan auki. Aivan kuin kaksi tuuliviiriä voisivat päättää edes sitä, mennäänkö meren vaiko järven rannalle mökkeilemään.

neule – H&M

takki – JC

housut – BikBok

lakki – H&M

aurinkolasit – Dolce & Gabbana (saatu)

kengät – 2nd hand

Kävin eilen hipeltämässä Tokmannilla Ivana Helsinki -malliston vaatteita. Mustavalkoinen kietaisumekko päätyi jopa sovituskoppiin asti, mutta en ostanut sitä. Tuli sellainen olo, että mekkoja on jo tarpeeksi. Ja vähän myös sellainen olo, etten tykkää enää ostaa vaatteita uusina. Uusimmat kenkäni ostin Zadaasta ja ne maksoivat 14 euroa. Kaupassa näistä olisi saanut maksaa varmaankin 60-80 euroa. En vaan taivu ostamaan uusia juttuja, kun kirppiksillä kiertää niin laadukasta tavaraa! Löytyykö muita, jotka tuntevat samoin? :)