Luin Ninan postauksen siitä, kuinka monta tuotetta hän arkimeikkiinsä tarvitsee. Oletin heti, että oma lukuni on aika pieni, joten testasin tänä aamuna, montako ns. pakollista tuotetta meikissäni on. Oma arkimeikki syntyisi vaikka silmät kiinni, niin rutinoitunut olen. Välillä kokeilen uutta tuotetta, mutta harvoin vaihdan mitään osasta uuteen tuotteeseen. Eniten vaihtelen huulimeikkituotteita tai luomivärejä, jos sellaisia käytän. Ripsipidennysten kanssa en rajaile silmiäni juurikaan, sillä rajausten poispeseminen edistää ripsien kulumista ja tahdon, että ne kestävät mahdollisimman pitkän ajan ennen huoltoa.

  • meikkipohjan teen usein kirjaimellisesti samalla, kun levitän kosteusvoiteen, sillä käytössäni on NIVEA-kampanjasta saatu päivävoide. Lumenen seerumimeikkivoide on vaihtoehto sellaiselle päivälle, kun tarvitsen vähän enemmän peittävyyttä meikkipohjaan. Veeran ansiosta otin käyttööni Maybellinelta saamani “korjausväripaletin”, jonka vihreä sävy on täydellinen punottaville nenänpielilleni. Vihreä nimittäin neutraloi punaista väriä, siksi sinertävien silmänaluksien päälle taas kannattaa käyttää oranssia värivoidetta. Tällä paletilla peitän myös näppylät.
  • Varjostukset ja korostukset eivät todellakaan kuulu vahvuuksiini. Aurinkopuuterina käytän Vita Liberan itseruskettavaa aurinkopuuteria, josta sain juuri uudistuneen version käyttööni. Hyvä niin, sillä se vanha puuterimainen versio oli hieman epäkäytännöllinen. Poskipunia minulla on enemmän kuin laki sallii, mutta suosikkini on edelleen Isadoralta saatu puikkoversio, vaikka odotankin, että pääsen kokeilemaan töpötintä.
  • Highlighterina käytän kulmaluulle Lumenelta saatua nestemäistä väriä tai vaihtoehtoisesti sekoitan saman sarjan bronzer-väriä pari tippaa meikkipohjaani. Yleensä en kuitenkaan käytä molempia samassa meikissä, sillä jos meikkipohjassa on hohtoa, en tarvitse enää ylimääräistä korostusta sen lisäksi.
  • silmämeikkiin tarvitsen jotakin alaripsiin, ripsipidennykset auttavat paljon arkimeikissä. Tällä hetkellä suosikkiripsaria ei ole, sillä muuten hyvä ripsiväri saattaa olla sopimaton alaripsien meikkaamiseen. Lisäksi kulmat täytyy huolitella, vaikkakin kestovärjäys antaa hyvän pohjan. En oikein osaa päättää, pidänkö enemmän kynällä vai puuterimaisella värillä tehdyistä kulmista. Käytän yleensä molempia sekaisin. NYXin kulmapaletti, jossa on kylmät sävyt ja vaha mukana, on suosikkini, mutta se on hukassa. Kynistä ei ole suosikkia, joten en kuvannut niistä mitään.
  • huuliin en jaksa panostaa enempää kuin huulirasvan verran, joten tämä kohta jää tyhjäksi.

Nyt, kun arkimeikki on purettu osiin ja tuotesaldoksi saatu 8 (kahdeksan ja laskin molemmat kulmatuotteet mukaan), on tuotevinkin aika. Se otsikon budjettishoppailuvinkki on nimittäin tuo tupsullinen Essencen meikkipussukka, joka on aivan ihana! Hintaa sillä on suunnilleen 3.5 euroa. Tajusin juuri, että kaikki arkimeikkituotteeni mahtuvat tuohon pussukkaan samaan aikaan. Essence lähettää minulle silloin tällöin kosmetiikkaa testiin blogia varten ja nyt tuo pussukka voitti kaikki paketin kosmetiikkatuotteet. Aiemmin olen tykännyt mm. ombre-huulimeikkikynästä ja mattahuulikiillosta. Postauksen linkit eivät muuten johda verkkokauppoihin, vaan postauksiin, joissa kosmetiikkatuotteista on kirjoitettu enemmän. Voit siis klikkailla rauhassa, en tienaa mitään.

Mikä on oma saldosi eli montako tuotetta tarvitset arkimeikkiisi? Alitatko kasini? :)