Olin tuijottanut Tampereella Torni-ravintolassa saamiani lentolippuja, joiden määränpään saisin itse päättää, ja miettinyt pääni puhki, minne tahtoisin mennä. Luin vinkkejänne ja punnitsin eri vaihtoehtoja. Järki käski valita kohteen, jossa en ole vielä käynyt, kun taas sydän huusi kovaa: “Kreikkaan!” Lyhyt lento olisi mukava, koska mieheni pelkää lentämistä. Haaveilen lomasta kaksin, vaikka taapero onkin liikuttavan innoissaan matkustamisesta. Silti pitkä viikonloppu ihan vaan kaksin tekisi hyvää meille, tiedän sen.

Avasin ravintolan ulko-oven ja astuin ulos. Siinä ne nyt olivat söpössä rivissä. Värikkään polkupyörät, jotka täyttivät pääni kuin mikäkin myrkkykaasu. En voinut ajatella mitään muuta kotimatkalla. Mistä ne muistuttivat minua? Mikä kipinä sisälläni syttyikään. Kieleni päällä pomppi jotakin pientä, joka kasvoi ja voimistui. Koputin mieheni olkapäätä. “Minne sitten mennään?” kysyi hän. Minun vastaukseni on sana, joka pomppi kielelläni. Amsterdamiin. ♥