Väsyttää. Olin Tuhkimon tyyliin eilen kotona jo minuutin ennen puoltayötä, mutta nukuin huonosti. Muutama skumppalasi ja hienosta mukista nautiskeltu Moscow Mule tekivät tehtävänsä ja veivät yöuneni. Vaikka bilettäminen aamuun ei tunnu enää omalta jutulta, ärsyttää silti eniten maailmassa, että ensi viikon PING Helsinki -tapahtuma päättyy minulta kesken tai ainakin joudun käymään illallisaikaan kotona. Ensi viikolla on niin paljon tapahtumaa, että hankin lastenhoitoapua, mutta jokin raja siinäkin on enkä saanut perjantai-illaksi enää asioita järjestettyä järkevästi. Muuten lastenhoitoasiat ovatkin menossa hyvään suuntaan, mutta siitä kirjoitan suosiolla toisen blogini puolelle.

Kattilahallissa järjestettiin eilen jokavuotinen BID-tapahtuma, jonne oli kutsuttu yli tuhat vierasta. Ajelimme Veeran kanssa paikalle ja otimme toisistamme asukuvat. Eilinen heijasteli suoraan sanoen luontoäidin epävakaata mielentilaa. Satoi rakeita ja vettä, mutta silloin, kun me kurvasimme Kattilahallille, siellä paistoi lämmin kevätaurinko. Päivätapahtuman asunani toimi sinisävyinen kukkamekko*, joka jätti kivasti olkapäät paljaiksi. Suunnittelin ensin ottavani mekon punasävyisenä*, mutta jokin hannasi vastaan, vaikka olen ehdottomasti enemmän punaiseen väriin kallistuva. Sininen on ehkä kuitenkin noista kahdesta väristä raikkaampi, joten en kadu valintaani.

mekko – Only (saatu Halensilta)

laukku – 2nd hand

takki – Katri Niskanen

kengät –  Paola Shone by Seppälä

Pikkulaukkuni oli niin pieni, että minulla oli kassi sen lisäksi matkassa. Nyt, kun katselee ulos sankkaa lumipyryä, tuntuu eilinen unelta. Kesämekko ja paljaat olkapäät, niin varmaan. Tämä aamu alkoi lumisateen ohella varsin mukavissa tunnelmissa, kun viilsin peukaloni leipäveitsellä auki. Sitä luulee olevansa aikuinen, mutta ulvoo kuin pikkukakara, kun tulee haava. Tekisi mieli leipoa lohdutukseksi kahvikakku, jonka reseptiä olen tuijotellut jo parin viikon ajan. Saa nähdä, jaksanko. Yksi asia on kuitenkin varma. Lapsimessuille en lähde! :D

(*kaupallinen linkki)