Joskus on hyvä pitää mielessä, että se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Aikaisemmin tänä vuonna päänvaivaa tuotti löytämäni lahja kirpputorilta. Halusin hankkia äidilleni jotakin kivaa, mutta en oikein keksinyt mitään. Budjettikaan ei ollut järin suuri. Eräänä iltana, kun olin jo lähes luovuttanut lahjan kanssa, selailin muuten vain Zadaan kirppistuotevalikoimaa, kun puhelimeni ruudulle ilmestyi tuttu laukku. Se oli Lumin iso nahkalaukku klassisen ruskeana ja aika hyvänkuntoisena. Lähemmäs 300 euron laukulla oli hintaa 24 euroa.

Ajattelin ensin ostaa tuon huippulöydön itselleni kunnes päässäni välähti. Äitini arvostaa hyviä löytöjä ja kestäviä materiaaleja. Äitini rakastaa nahkalaukkuja ja ruskea väri sopii hänen vaatekaappiinsa. Äitini senhetkinen laukku oli hajoamassa käsiin. Äitini syntymäpäivälahja oli siis löytynyt! Mutta hetkinen, voiko toiselle antaa lahjaksi jotakin vanhaa ja käytettyä? Mielestäni voi, mutta ei missä tahansa tilanteessa.

Tilanteita, joissa on hyväksyttävää ostaa lahja kirpputorilta/käytettynä:

  • lahjan saaja on oltava tuttu. En ostaisi uudelle tuttavuudelle, jonka periaatteita ja ajatusmaailmaa en tunne, lahjaksi mitään käytettyä, sillä osa ihmisistä kokee sen ymmärrettävästi loukkaavana eleenä. Ei tosin riitä, että lahjan saaja on tuttu, sillä toiset inhoavat kirppistelyä ja kirpputoriostoksia, joten tällaiselle ihmiselle en uskaltaisi ostaa mitään käytettyä, vaikka kyseessä olisi kuinka hyväkuntoinen ostos. Mielestäni on kohtuullista kunnioittaa toisen periaatteita. Vähän sama kuin ostaisi vegaanille lahjaksi illallisen pihviravintolassa.
  • lahja on uusi, vaikka se on myynnissä kirpputorilla. Välillä kirppikseltä löytää vaatteitta, joissa on laput kiinni, DVD-elokuvia muoveissaan tai muuta selkeästi käyttämätöntä. Moraalikysymys onkin tällä kerralla siinä, kertooko lahjan saajalle, että lahja on ostettu kirpputorilta, vaikka se on uusi. Minä kertoisin.
  • ostos, jolle vanheneminen sopii. Tämä on yksi syy, jolla itse perustelin lahjani nerokkuutta. En pidä uutuuttaanhohtavaa nahkalaukkua niin kauniina kuin tyylikkäästi patinoitunutta ja elämää jo vuosia nähnyttä. Toki osa nahoista (esim. ei niin laadukas pintanahka) muuttuu rumaksi käytössä, mutta laadukkaampi nahka ikääntyy kauniisti. Tätä äitini laukkua  täytyy hieman hoitaa mehiläisvahalla ennen käyttöönottoa, mutta se on silti hyväkuntoinen.
  • hintava luksuslahja. Lieväntävänä asianhaarana kirpputorilahjassa voi toimia tuotteen hinta. Jos lapseni toivoisi joskus jonkin kalliin brändin tuotetta itselleen, mutta hinta hirvittäisi minua, voisin hyvin ehdottaa, että etsisimme tuotteen käytettynä. Nykyään esimerkiksi Applen uusiakin puhelimia myydään käytettynä verkkokaupoissa ja niihin saa vielä puolen vuoden takuun.

Mitä mieltä olette kirpputorilahjoista? Sopii hyvin, ehdoton ei vai riippuu ihan tilanteesta? Minähän tykkään hyvistä löydöistä, joten itseäni tuskin haittaisi saada vaikkapa käytettyä Planetaariset laaksot -kaulakäätyä! ;)