Pyyhin tästä juuri monta kappaletta tekstiä, kun avautumista bloggaamisesta valui päästäni näppäimistölle. Tuntuu,  että aihe on kuitenkin niin kulunut, että päätin kerrankin keskittyä asiaan ja esitellä sen lyhyesti sekä ytimekkäästi. Eli siis tässä tapauksessa kirjoitan, että ostin hienon pilottitakin. Ei sellaista oranssivuorista katu-uskottavaa, vaan kirkkaanpinkillä vuosikankaalla koristellun, jonka selkämyksessä on tekstiä. Ja huultenkuva. Ja sen pinkin vuorikankaan voi kääntää hihansuista hauskasti näkyviin, jos haluaa. Minähän halusin.

Toisessa hihassa näkyy vielä taitosjälkikin, sillä puin takin suoraan Campadren muovipussista ylleni. Seurakseen se sai mustan t-paidan ja farkut, mutta epäilen, että näin naisellinen takki voisi olla hauska mekonkin kanssa keväämmällä. Tällä hetkellä olo on taas enemmän talvinen kuin keväinen, kun taivaalta sataa kylmää moskaa, mutta eiköhän se kevät sieltä saavu. Sitä odottelemassa eteisen vaaterekissäni roikkuu rivi bomber- ja pilottitakkeja. Tykkäättekö te niistä?

YOU ARE LIKE A SUGAR RUSH. ♥