Pikkusiskoni pyysi saada viettää aikaa kummipoikansa kanssa. Minä ja mieheni taas kirosimme, kun emme ehdi juuri koskaan tekemään töitä yhdessä. Minä kirjotan työkseni blogia, hän mm. valokuvaa. Eilen tähdet olivat kohdillaan, sillä siskoni Jane vei poikani Tampereen HopLop-leikkikeskuskseen, kun taas minä ja mainosmies suuntasimme etsimään kivaa kuvauspaikkaa. Koetin olla loukkaantumatta, kun auringonlasku kiinnosti enemmän kuin avovaimo. Ei vaan. Niin kiinnosti minuakin, sillä löytämämme kuvauspaikka oli täydellinen auringonlaskun ihailemiseen. Arboretum sijaitsee Tampereella Hatanpäällä järven rannalla, siellä on pakko käydä kesällä uudelleen.

  

Vaikka olen välillä ärsyyntynyt epärealistisista blogikuvista, sorruin niihin nyt itsekin. On kirjaimellisesti jäätävää katsella, kun bloggaaja seisoo 30 asteen pakkasessa takki auki ja ilman pipoa tai hanskoja. Ja sitten mietitään, miksi nuoret eivät käytä lämpimiä asusteita talvella, vaan hiihtävät pihalla paljain nilkoinen, päin ja käsin. Ymmärrän toki toisenkin puolen, sillä olen samaa mieltä, että lukijasta olisi tylsää katsella monta kuukautta samaa talvitakkia. Toisaalta olisi haaste saada takki näyttämään kiinnostavalta kerta toisensa jälkeen vaihtamalla asusteita ja kenkiä. Melkein eksyn aiheesta, sillä se, mitä oli tarkoitus sanoa, näkyy seuraavissa kuvissa. Heitin ulkona hetkeksi ulkotakkini ja villaiset, ihanan lämpimät asusteeni pois, jotta saisin kuvattua päivän asuni blogiin.

poncho – Odd Molly (samantyylinen*)

housut – Odd Molly (samantyyliset*)

kengät – Timberland

Noita kenkiä olen etsinyt jo muutaman vuoden mustina. Nämä mustat nilkkurit ovat melkein samanlaiset, joten voisin tilata ne sovitettaviksi. Ostin nuo aikanaan Kampin Timberland-liikkeen alennuskorista enkä silloin tajunnut, miten hyvät nuo ovat jalassa ja miten klassinen muotoilu kengissä on. Olisi pitänyt samalla ostaa myös musta kenkäpari, sillä kaipaan sellaista kerran viikossa! Vaatteiden merkin taisittekin tunnistaa heti? Odd Molly on sen verran hintava merkki, että olen tehnyt kaikki ostokset alennusosastoilta, alennuskoodeilla tai kirpputoreilta. Tämän ponchon näitte aiemmin ylläni Sallan mökillä otetuissa kuvissa. Pääsisipä sinne taas pian. Arboretum ei tosin jäänyt kakkoseksi kuvauspaikkana mökkiympäristölle.

Uusista hiuksista ei ole juuri tullut otettua kuvia. Olin kokonaisen viikon meikkaamatta ja parantelin ihoani, johon ilmestyi outo rokahtumakohta. Valitettavasti epäilen, että eräs toinenkin luonnonkosmetiikkamerkki saattaa olla minulle epäsopiva ja mietin jo, luovunko luonnonkosmetiikasta kokonaan. Ainakin ihonhoidossa se voisi olla hyvä päätös, pitää vielä katsoa. Värikosmetiikassa luonnonkosmetiikan käyttöni ei ole päivittäistä, joten sitä ehkä voin jatkaa. Olen hiihtänyt viikonlopun aikana yli 40 kilometriä ja vain nauttinut luonnosta. Ei ole siksikään juuri oman naaman valokuvaaminen ollut mielessä, mutta ei kai sitä aina tarvitsekaan olla. :)

(*kaupallinen linkki)