Iskias, p*rkele. Arkkiviholliseni, joka pääsi niskan päälle raskausaikani puolivälin jälkeen, kun lyhyt varteni ei jaksanut enää taistella, vaan jättimasu veti selän kaarelle. Hermohan siinä meni. Jumiin nimittäin. Olen kirjoittanut tästä aiheesta muutamankin kerran aikaisemmin, mutta pahimmillaan iskias oli raskauden jälkeen silloin, kun kroppani nestekiertokin jumiutui tuon pirullisen hermopinteen takia.

Osa teistä ehkä muistaa, että Personal Trainerini avulla pidämme selkääni kunnossa ja vahvistamme sitä. Lupasin kertoa toimivimmat treeniliikkeet teillekin ja sain vihdoin jotenkin jäsenneltyä tämän postauksen julkaisukuntoon. Pahoittelut rönsyilystä, mutta tässä aiheessa kaikki liittyy kaikkeen. Haluaisin korostaa, että samat “lääkkeet” eivät välttämättä toimi kaikilla, mutta näistä minä olen saanut apua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miksi iskias kiusaa minua? Voiko syitä olla monia?

Minun vaivani oli pahimmillaan raskausaikana ja heti sen jälkeen, mutta pelkkä raskaus ei aiheuttanut tätä tilannetta, vaan jäljitimme sen synnyn laiskaan takapuoleeni. Kyllä, minun iskiasvaivani pääsyyllinen on vasen pakaralihakseni, joka on laiska kuin mikä. Treenatessa on selvinnyt, että en juurikaan käytä arjessa pakaralihaksiani, vaan teen nostot selälläni. Jopa juoksu- ja kävelylenkit teen niin, että keskivartalo ja jalat tekevät suurimman työn, kun pakaralihakseni vain hengailevat.

Tämän lisäksi tietysti nostelen päivisin lasta vähän miten sattuu, ja vauvavuoden aikana kannoin  poikaa hyvin toispuoleisesti. Valitettavasti tapanani on myös istua pöydän äärellä niin, etten ole pöytää kohti jalat pöydän alla, vaan jalkani osoittavat pois pöydästä ja istun kierossa eli tavallaan sivuttain pöytään nähden. Näin pääsen nopeasti pinkaisemaan toiselle puolelle kotia, jos tulee kiire. Ei muuten tee kovin hyvää kropalle olla koko ajan mutkalla tai solmussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onhan ryhti kunnossa vai yritätkö näyttää seksikkäältä?

Ryhti on asia, jota moni korjaa nostamalla leukaa hieman ja vetämällä hartiat taakse. Hyvä alku, mutta selkäkipuun ryhti liittyy hieman alempaa. Olisi tärkeää, että lantio olisi kannattelemassa vartaloa sen alla, mutta aina näin ei ole. Näin bloggaajana tuli heti mieleen, miten sosiaalisen median ja itsensäkuvaamisen kulta-aikana varsinkin naiset seisovat pylly pitkällä ja selkä seksikkäästi notkolla, kun sitä notkoa pitäisi juurikin välttää. Kyllä, takamus näyttää huonommalta ja reidet isommilta, kun lantio on hyvässä asennossa, mutta voin kertoa, että ette todellakaan halua tätä kipua riesaksenne niin typerän asian kuin hassun poseerausasennon vuoksi.

Tuo asento on jäänyt jotenkin monilla päälle niin, että paikallaanollessa seisomisasento on eräänlainen poseeraus eikä tasapainoinen asento, jossa vartalo on hyvässä ryhdissä lantion päällä ja paino molemmille jaloille jakautuneena. Alla olevassa kuvassa vasemmalla on peppu pitkällä ja selkä notkolla, oikealla taas on oikea asento, joka ei jumita hermoja.

lantio-vartalon-alla

Auttavatko ne treeniliikkeet? Entä jos ne pahentavat kipua?

Nyt Personal Trainerini ansiosta saan kahdella tehokkaalla liikkeellä selkäjumini auki jo muutamassa päivässä. Oikeastaan liike on sama, mutta toinen versio on helpotetumpi eli käytössä silloin, kun kipu ei ole kovin paha. Kovaan kipuun liian rankka liike saattaa vaikuttaa negatiivisesti, joten kannattaa aina aloittaa helpommasta versiosta. Varsinkin, jos selkä ja keskivartalo eivät ole kovin hyvässä kunnossa.

Paljastan myös teille liikkeet, joilla helpotan hermopinnettä. Toivottavasti niistä on apua. Niiden lisäksi perinteinen lapsen lepoasento kannattaa kokeilla. Näitä liikkeitä ei oikein voi tehdä raskausaikana, mutta toisessa blogissani on lista vinkeistä, joita voi raskausaikana kokeilla.

jalannosto

Ensimmäisessä liikkeessä maataan selällään jalat koukussa. Alaselkä pidetään suorana eli lattiassa kiinni. Toista jalkaa nostetaan ihan himpun lattiasta niin, että toinen jalka ei saa auttaa liikkeessä. Nosto voi olla vain sentin tai jopa sen alle. Liikkeen tuntee nostopuolen suoliluun alapuolelta kevyesti painamalla, siinä kohdassa pitäisi tuntua jännitys noston aikana. Samoin selässä iskiaskohdassa tulisi tuntua helpotusta, kun hermo pääsee vapautumaan. Minulla jumi on vasemmalla puolella, joten sen puolen nostot on huomattavasti vaikeampi tehdä tästä syystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saman liikkeen vaikeampi versio eli liike, johon voi siirtyä, kun selkäkipu alkaa olla kurissa ja vaivaa enää satunnaisesti, tehdään niin, että jalkaa nostetaan maasta enemmän ja polvea tuodaan kohti otsaa. Samalla päätä nostetaan lattiasta ja jalan vastakkaisen puolen kyynäpäällä korutetaan kohti polvea. Tätä en saanut kuvattua järkevästi. Kumpaakin liikettä teen kolmesti päivässä kivun ollessa aktiivinen. Muuten testaan muutaman kerran viikossa selän tilannetta näillä, pääasiallisesti tuolla helpommalla versiolla, sillä vasemman ja oikean puolen eron ollessa huomattava, tiedän heti, että selän jumiutumisriski on kasvanut.

     OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Muistakaahan, että tämäkin voi olla syy äkilliselle iskias-kivulle ja levittäkää sanaa, sillä tästä ilmiöstä löytyy todella huonosti tietoa suomeksi. :(

(vaatteet ja kengät saatu New Balancelta)