OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on sitten nuppi jumissa. Elämässäni ei ole mitään sen kummempaa käynnissä, mutta tunnen, kuinka alitajuntani huristelee omiaan. Näen unta ihmisistä, joita en ole nähnyt vuosiin, muistan yhtäkkiä kotonani olleen lankapuhelimen puhelinnumeron ja muuta hassua, mikä ei liity mihinkään. Välillä huomaan vaan tuijottavani eteeni outo ilme kasvoillani. Tuntuu, että joku koettaa vallata pääni ja nyt alkaa jännittää, mitä tässä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä pääkoppanikin aloittelee joulusiivousta käymällä läpi turhia tiedostoja.

Odotan jo lauantaiaamupäivää, kun pääsen ystäväni kampaajantuoliin pariksi tunniksi. Saan keskittyä vaan juoruamaan ja ryystämään kahvia hyvässä seurassa. Olen hyvästellyt murenevaiset latvani, joten niitä ei edes yritetä pelastaa. Tämä maanantai lähti käyntiin hyvässä seurassa, kun lapsuudenystäväni Manu poikkesi kolmeksi ja puoleksi tunniksi aamukahville. Mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen, joka pyörii jotenkin aina samojen tyyppien ympärillä. Aivan kuin maailmassa olisi vain kymmenen ihmistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkuperäinen tarkoitukseni oli useampienkin kuvien kanssa esitellä talvityylejäni vuosien varrelta, mutta en pysty. Jo muutaman kuvan jälkeen alkoi kyllästyttää samojen takkien tuijottelu, joten tämä kuvien etsiminen blogiarkistoista loppui vähän lyhyeen. Hyvä yritys kuitenkin. Oli pakko purkaa ajatuksia sieltä täältä, kun tuntui, etten osannut enää kirjoittaa. Välillä sormien ja tietokoneen näppäimistön väliin ilmestyy kumma voimakenttä, joka ei anna ajatusten virrata blogiin, vaan jokainen lause näyttää tyhmältä ja kumitan sekä kirjoitan samoja jorinoita edestakaisin. Lopulta poistan kuvat ja tekstin enkä postaa mitään.

Tuntuu kuin sekä blogien että blogipostausten rooli olisi muuttunut huonoon suuntaan. Jokainen teksti pitäisi kirjoittaa niin kuin kirjoittaisi jollekin, joka eksyy blogiin ensimmäistä kertaa. Jokaisessa postauksessa pitäisi olla jokin pointti ja mieluusti syvällinen sellainen. Kuvien ja tekstin pitäisi liittyä toisiinsa tiiviisti ja parasta olisi, jos bloggaaja olisi tutkinut aiheen taustoja ennen postaamista. Enää ei voi kirjoittaa nettiin päiväkirjaa ilman ihmettelijöitä, jotka eivät ymmärrä, mikä punainen lanka on. Ei voi kirjoittaa, kuinka hammassärky ketutti, koska maailman lapsia tapetaan joka sekunti. Ei voi postata tuorepuuron reseptiä, koska samanlainen löytyy jo Googlesta. Ei voi elää hetkessä ja postata fiiliksiä, vaan pitää miettiä, mikä sen postauksen rooli tulee olemaan netissä.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tajusin ehkä jotakin. Kaiken takana saattaa olla tämä ikä. Jos se ääni onkin pääni sisällä. Ääni, joka sanoo, mitä ei muka voi tehdä ja mitä muka pitäisi tehdä. Lähempänä kahdenkymmenen vuoden ikää harkitsi tekemisiään vähemmän ja toimi nopeammin, kun taas nyt miettii ja vatvoo eikä ehkä toimi laisinkaan. En halua muuttua tylsäksi. En harrasta ikäkriisejä, mutta jos kasaantuvat vuodet muuttavat minut tiukkikseksi ja nihkeilijäksi, harkitsen ikäpaniikkia. Samalla muistin vielä yhden ongelman, joka aiheuttaa harmaita hiuksia.

Yksi ärsyttävimmistä asioista bloggamisessa on se, kun kirjoittaa itsestään, mutta joku haluaa väkisin vääntää tekstin yleiseksi. Minä olen muuttunut yhdeksässä vuodessa vähemmän rohkeaksi, epäluovemmaksi, tylsemmäksi ja jopa pelokkaammaksi. En kuitenkaan väitä, että ikä tekee niin kaikille ihmisille tai edes suurelle osalle ihmisistä. Niin vain kävi minulle, jos nyt olen onnistunut tämän mysteerin selvittämään. Ehkä kolmenkympinkriisi kääntää kaiken päälaelleen enkä välitä enää mistään. Salaa toivoisin niin. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(lenkkarit, ruututakki ja kamelinvärinen takki saatu)