KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ INSTRUMENTARIUMIN KANSSA  moumou-silmalasit-i-love-me-messut

Viikonlopun I love me -messut lähestyvät jo kovaa vauhtia. Töitä on kasaantunut sen verran paljon, että otan tämän loppuviikon rennosti, että jaksa viikonloppuna taas olla oma itseni. Minut nimittäin löytää I love me -messuilta sunnuntaina kello 12-14 välillä edustamasta Instrumentarium pisteeltä (6n131). Olen kolunnut nuo ehkäpä vuoden odotetuimmat messut läpi jo monena vuonna ja silti odotan messuja aina kuin kuuta nousevaa. Nytkin muutama seuraamani brändi lanseeraa uuden tuotteen juuri messuille ja vielä messuhintaan. Täytyy toivoa, että ehdin napata itselleni ainakin timanttimeikkisienen ja yhtä kasvoseerumia ennen kuin ne myydään loppuun.

Kokosin kaksi aika samantyylistä kuvakollaasia vanhoista postauksistani tämän postaukseen kuvitukseksi, sillä minusta näistä kuvista käy hyvin ilmi, kuinka kehykset ja aurinkolasit voivat olla osa tyyliä eivätkä vain pakollinen varuste. Rentoon hippityttötyylin käyvät sydämenmalliset lasit ja punaisten korkojen kanssa voi mätsätä samaa väriä olevat kehykset. Aurinkolaseissa taas sankojen malli tai linssien väri voi luoda tyylille tarvittavan loppusilauksen. Älkää turhaan peitelkö aurinkolasejanne talviunille, sillä auringonsäteitä heijastava lumi (milloin ikinä se suvaitseekaan laskeutua) aiheuttaa silmien omille aurinkosuojille todellisen tarpeen. Kun vain itsekin muistaisi sen ja pakkaisi aina käsilaukkuun aurinkolasit.

Nähdään sunnuntaina I love me -messuilla Instrun pisteellä 6n131 kello 12-14! :)

moumou-aurinkolasit-i-love-me-messut