KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ NESCAFÉN KANSSA

Vuoden loppuun asti kestävä pikakahvilähettilään roolini tuntuu erityisen kivalta aina silloin, kun saan olla mukana lanseeraamassa jotakin uutta kahvimarkkinoille. NESCAFÉN uudet jääkahvitölkit saapuivat luokseni keskellä lämmintä loppukesää, jolloin viilennystä todellakin tarvittiin. Jääkahvi ei ole keksintönä mitenkään uusi, mutta tälle brändille valmiit kahvijuomat ovat tuore aluevaltaus. Kilpailijoistaan juomat erottuvat pienemmällä kalorimäärällä, mutta myös erilaisella designilla. Minuun värikkäät  ja tyylikkäät tölkit  ainakin vetoavat, sillä visuaalisuus on vähintään puolet nautinnosta. On ihan eri asia, näyttääkö poikaystävä Adam Levinelta vai Adam Sandlerilta, vaikka kumpikin mies olisi tasan yhtä herrasmies luonteeltaan. Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan.

Otin jääkahvit tölkit osaksi päivääni ja arvioin, millaisiin hetkiin ne sopivat kaikista parhaiten. Yksi kahvi oli selkeästi aamukahviksi tarkoitettu, toinen taas sopi hemmotteluhetkeen. Olipa mukana yksi todella herkullinen jälkiruokakahvikin, jolla päädyin yllättämään ystäväni lounaan jälkeen. Tervetuloa siis mukaani viettämään kahvipäivää ja tutustumaan tölkkikahvien kiehtovaan maailmaan.

nescafe-black-roastOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Black Roast on joukon vähäkalorisin ja voimakkain kahvijuoma. Tämäkin on toki maultaan makea, ja väittäisin, että tämä on täydellinen juoma juuri niihin loppukesän aamuihin, kun kävelee töihin, kouluun tai puistoon aamuauringossa unihiekkaa silmäkulmassa. Niistä kauniista aamuhetkistä kannattaa nauttia, vaikka edessä olisikin pitkä työpäivä. Melkein kuin aamukahvi saisi auringon paistamaan vielä vähän kirkkaampana ja ilman tuntumaan vielä vähän pehmeämmältä.

nescafe-choco-mochaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Choco Mocha on kehitetty suklaista kahvia himoitseville nautiskelijoille. Ystäväni nimesi tämän kahvikaakaoksi, joten tämä menee ihan jälkiruuasta. Jos kahvin ja palaveripullan yhdistelmä tökkii jo, kokeilepa nauttia kahvi ja jälkiruoka samassa tölkissä. Tauko etätöissäkin tuntuu oikeasti rentouttavalta, jos sen voi viettää ulkona hiljaisuuden keskellä.

  nescafe-white-cappuccino OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cappuccino White on jääkahveista ihan ylivoimainen suosikkini. Vaikka tämä juoma sisältää nimensä mukaisesti paljon maitoa, kahviakin on mukana prosentuaalisesti suuri määrä. Mikään ei ärsytä enemmän kuin ostaa jääkahvi, jossa kahvi on vain niin sanotusti makuaineena. Nautiskele tätä, kun haluat hetken vain itsellesi. Yllätin hieman flunssaisen ystäväni kahvi- ja kukkalähetyksellä sekä tiimilippiksellä Tampereen Sokoksella. Tölkin väri on luonnollisesti valittu sointumaan ruusukimppuun.

jaakahvi

Jotta tekin pääsisitte maistelemaan näitä kylmiä kahvijuomia, kolme onnekasta lukijaa voittaa itselleen kahdentoista tölkin palkintopakkauksen. Voit osallistua herkulliseen jääkahviarvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin sunnuntaihin 25.9.2016 kello 22:00 mennessä, mikä näistä kolmesta jääkahvimausta olisi eniten sinun makuusi sopiva. Valitsetko silkkisen Cappuccino Whiten, intensiivisen Black Roastin vai ylellisen Choco Mochan? Vastausta saa perustellakin, mutta pakko ei ole, sillä voittajat arvotaan. Palkintopaketista löytyy maistiaisiksi kaikkia makuja! :)