Syksy saapuu ja bloggaajat kietoutuvat kliseisesti blogin kautta saatuihin, postimiehen postiluukuista putkauttamiin torkkupeittoihinsa ja käpertyvät sohvannurkkaan tuijottamaaan telkkua kynttilänvalossa. Vai lukemaan kirjaa? Näh, kyllä Netflix voittaa kirjat. Listasin teille taas sarjavinkkejä syksyn varalle. Ensimmäisen osan sarjasuosituksista voi lukea täältä ja toisen osan taas täältä. Seuraavaksi käynkin jännäreiden kimppuun, ne kun vaativat ihan oman postauksensa.

Dramaworld on lyhyt sarja, jota en ensin meinannut edes katsoa. Jokin kuitenkin ajoi minut katsomaan pilottijakson. Sarja kertoo saippuaoopperakoukussa elävästä tytöstä, joka imeytyykin vahingossa mukaan suosikkisarjaansa. Hän huomaa voivansa vaikuttaa sarjan tapahtumiin ja siitä vasta soppa syntyy. Ensimmäinen jakso vaikutti suoraan sanoen huonolta, mutta yhtäkkiä olin katsonut koko tuotantokauden ja harmittelin, kun se loppui niin pian. Olen päättänyt, että sarjaa on katsottava vähintään puolitoista jaksoa ennen kuin sen saa lopettaa kesken.

netflix-dramaworld

Pretty Little Liars kuulostaa teinisarjalta ja sitä se myös on. Harmi vaan, että sen juoni on niin mukaansatempaava, että tällainen kolmekymppinenkin huomaa odottavansa uusia jaksoja kuin kuuta nousevaa. Kaveriporukan pomo katoaa tyttöjenillassa ja löytyy myöhemmin murhattuna. Joku alkaa vainota tyttöporukan muita jäseniä uhaten paljastaa heidän likaisimmat salaisuutensa. Juonikäänteet ovat villejä ja niitä tulee usein, joten sarja ei todellakaan jää jumittamaan paikalleen. Viides tuotantokausi ilmestyi katsottavaksi ihan muutama päivä sitten. Joko huomasitte?

pretty-little-liars

Grace and Frankie on suosikkilistani musta lammas. Epäilin ensin, pitäisinkö koko sarjasta, mutta kuultuani sen idean, oli pilottijakso pakko katsoa. Tuttavapariskuntien aviomiehillä on ollut salasuhde keskenään jo vuosien ajan ja kun tämä paljastuu heidän vaimoilleen, kulissiavioliitot romahtavat rytisten. Sarja on hulvattomilla ja rakastettavilla hahmoilla täytetty kertomus kriiseistä, selviytymisestä, ystävyydestä ja rakkaudesta.

grace-and-frankie

iZombie on uusin tuttavuus tästä sarjalistasta. Tästä vinkattiin edellisen postauksen kommenttiboksissa ja jäin kerrasta koukkuun. Sarjassa zombieksi muuttunut tyttö hakeutuu töihin ruumishuoneelle, jotta hänen ei tarvitse metsästää aivoja perinteisellä ja melko brutaalilla tyylillä. Vaikka aivoista saa vatsan täyteen, niiden mukana tulevat kuitenkin aivojen omistajien muistot, jotka eivät aina ole kovin mieluisia. Lopulta sankarimme tekeytyy selvännäkijäksi ja alkaa auttaa poliisia näkyjensä avulla antaakseen oikeutta (murhatuille tai muuten mystisissä olosuhteissa kuolleille) aivojen omistajille. Monimutkaista? Vähän. Kiehtovaa? Todellakin! :D

izombie

(kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä)