Entisaikojen selfiet ja eräs Hasselblad

Naureskelimme eräänä iltana metsässä mieheni kansssa, miten tällaisella kamerallakin on voinut joku yrittää joskus kuvata itseään. Nykyajan älypuhelimilla voi napata selfien huomaamattomasti vaikka bussissa alaviistosta, kun suljinäänikään ei paljasta mitään. Toista oli aikanaan, kun olisi pitänyt kantaa kameralaukussa mukana ruutia ja huppua. Tämä Hasselblad on jo sellaisesta astetta modernimpi kamera, mutta silti vanhanaikainen filmikamera. Meiltä löytyy tähän polaroid-peräkin, mutta joskus yön pimeinä tunteina mies kehittelee kylppärissä ottamiaan kuvia alusta loppuun. Minähän en tuota kameraa oikein osaa käyttää, kun kuva on jotenkin nurinkurisesti. Tai siis ei kuva ole, mutta kun kameraa liikuttaa, kuva liikkuu “väärään suuntaan”. Äh, Hasselblad-oppitunti tekisi terää!
toppi – Merlyn
rintsikat – Marlies Dekkers (saatu)
farkut – H&M
laukku – Olympus (saatu)
laukkukoru – H&M
lakki – H&M
kengät – H&M
Miten harvinaista onkaan, että olen ehtinyt lakata kuvauspäivän aamuna kaikki kynteni ja vielä niin, että lakka ei ole tuhriintunut pilalle, sitä ei ole ihossani eikä lakkapinnassa ole koloja. Lakatuilla kynsillä on heti jotenkin laitetumpi olo. Vallitsevasta hälytystilasta huolimatta oma ulkomuoto alkoi taas pitkästä aikaa miellyttää, kun keksin, että hatuilla saa mukavaa vaihtelua omaan tyyliin. Pienet asiat vaikuttavat paljon, joten jos mietit, jaksaisitko laittaa tänään huulipunaa, suihkauttaa hajuvettä tai pukea korkkarit tennareiden sijaan, tee se. Luultavasti et tule katumaan. Katsokaa nyt, miten kenkien kärjistä pilkistävät varpaankynnet saivat minut hymyilemään! ;)
julia
Kauniit kuvat ja ihana asu!:)
Iina / MouMou
Kiitos! Tuosta lakista tuli tämän syksyn lemppari. :)
millamainen
Ihana asu! :) Tykkään naisellisen paidan ja kipparilakin kontrastista.
Arvaa vaan muuten kun kirjoitit siitä suupieli-ihottumasta… No, eilen huomasin, että mun leukaani on ilmestynyt myös rykelmät pieniä punaisia näppyjä. NOUU! Ties mikä hormonaalinen muutos ne pirulaiset on nostanut pintaan… Tuntuu, että nyt raskauden viimeisessä kolmannessa meinaa näppyjä puskea huomattavasti enemmän kuin aikaisempina raskauskuukausina… Huoh…
Iina / MouMou
EIKÄ! Mikä ärsyttävä sattuma. :/
Se viimeinen kolmannes voi kyllä olla paha. Mulla puhkesi silloin raskausihottuma eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään, kun piti keskittyä siihen, ettei revi ihoaan irti. Tsemppiä loppusuoralle! <3
emzi
Ihanat noi kuvat ja tuo kamera voi eeiii ihana! <3
Iina / MouMou
Se on niin hieno! Ja niin pelottava, koska pelkään aina, että tiputan sen. :/
emzi
Tiedän niin ton tunteen ku koulussa piti jotain tommosta kädessä. Silleen APUVA.
Iina / MouMou
:D :D :D
Reetta
Nää kuvat on ihan älyttömän hienoja! <3
Ja olet niin oikeassa: joskus se pieninkin juttu saattaa piristää koko päivän tai juuri sen asun!
Oon itse löytänyt taas korut ministi elämääni ja choker on uusi rakkauteni. (parempi myöhään kuin ei milloinkaan hypätä mukaan tähän villitykseen) :D
Iina / MouMou
Joo, siis miten noiden korujen pukeminen voi joskus olla niin vaikeaa? :D
Reetta
Mulla se ainakin usein kaatuu siihen etten muka ehdi laittamaan niitä koruja! :D
Iina / MouMou
Sekin! :D