Torstaiaamulle on varattu kampaaja-aika. Olin jo päättänyt leikata polkan, mutta katsottuani läpi Ninan eilen minusta ottamat kuvat, muutin mieleni. Ehkä otankin vaan tehohoidon ja tasausleikkauksen. Olkoon hamppukasa valtoimenaan, pysyköön vielä pitkänä. Ehtii sen siistiä myöhemminkin. Nämä kuvat lukeutuvat niihin harvoihin, joissa en ole tehnyt hiuksilleni mitään, mutta en silti inhoa niitä. Olen todella, todella tyytyväinen, miten olen malttanut kasvattaa tuota omaa väriä. Olin varma, että kyllästyn heti, kun tyvikasvu alkaa olla hallitseva. Vähän alempana tässä postauksessa, heti mansikkakuvan alla, näkyy kaikista parhaiten, kuinka pitkällä kasvatusprojekti oikeasti jo on. Kyllä motivoi, kun edistyy suunnitelmassaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAsaippuakupliaOLYMPUS DIGITAL CAMERAyksityiskohdat OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme eilen Ninan kanssa lounaalla ja kävelemässä kaupungilla. Päivä oli kuuma ja tunnelma jotenkin kesäinen. Aurinkoinen saippuakuplahetki, jonka ainoa tarkoitus oli rehellisesti sanoen viihdyttää jälkikasvuani, jotta saimme kuvat otettua, oli kuitenkin ohitse nopeasti, kun sade yllätti meidät ja pakenimme läheiseen kahvilaan kastumista karkuun. Siellä sitten nautiskelimme teetä ja kahvia, kun pieni mies mussutti croissanttia. Ikkunalasia pitkin valui muutama sadepisara ja taivas oli tumma. Muistin taas, miten rakastankaan syksyä. Toivon salaa, että se saapuisi pian. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAkahvila charlottaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Hipanema-rannekoru saatu)