OLYMPUS DIGITAL CAMERAsummercottageOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus jonkin vanhan menettämisestä syntyy jotakin uutta ja ihanaa. Rakkaat farkkuni tulivat sellaisinaan tiensä päähän. Olin jo luopua toivosta, kun perheeni oli esittänyt kainon toiveen, etten enää käyttäisi kyseisiä farkkuja edes kotona. Niin nolot reiät housuissa oli. Farkkujen hupaisa tuunaushetki kuitenkin pelasti tilanteen ja nyt minulla on keskitummien boyfriend-farkkujen tilalla joustavat mutsifarkut. En edes yritä tavoitella sitä eleentöntä ja väritöntä cooliutta, jonka voi saavuttaa vain hymyilemättä seksikäs pilkahdus kasvoillaan. En enää tiedä, mitä höpötän, joten tässä puhtaan sinisen, punaisen ja valkoisen värin ilottelua ylläni. Niin ja ne hassut farkut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – Cubus

farkut – Noisy May (saatu & sitten tuunattu itse)

takki – JC

kengät – Spirit

Tässä sitä istutaan naputtamassa tietokonetta, vaikka pitäisi suorittaa pakkamisoperaation viimeistelyä. Aamulla lähdemme ajamaan Rovaniemelle, joten edessä on monta, monta tuntia istumista auton takapenkillä. En tykkää siitä touhusta mitenkään erityisesti, mutta en lähde pöllöilemään yöjunaan tämän tavaramäärän kanssa. Alistun siis kohtalooni ja käytän matkustusajan hyväkseni kirjoittaen postauksia valmiiksi. Luonnoskansiostani löytyy kyllä kuvia, mutta pääni on ollut niin jumissa, etten saanut moneen päivään postauksia ulos. Lopulta lähdin toiselle paikkakunnalle ilman tietokonetta, jotta olisin rennompi ja kappas – se auttoi! Luvassa olisi siis edellä mainituista syistä postaussuman purkua. Toivottavasti jaksatte! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAcottageOLYMPUS DIGITAL CAMERA