Ota talteen ohjeet – täältä pesee 10 parasta salaattia!

leipajuustosalaatti

1. Leipäjuustosalaatti.

Ykkössijaa pitää ansaitusti kaikkien aikojen googlatuin reseptini eli leipäjuustosalaatti. Yritin kopioida erään kahvilaketjun tekemään salaattia, jonka ostin usein matkaevääksi, kun junailin itseni Jyväskylästä Toijalaan. Aika hyvän version sainkin lopulta aikaiseksi! Kuvasin salaatin uusiksi muutama vuosi sitten, hieman erilaiset salaattikuvat löydät postauksesta nimeltä Leipäjuustosalatti 2.0.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Nuudelisalaatti

Kakkossijalla on oma suosikkini eli nuudelisalaatti, johon rakastuin tofuteemaviikon aikana. Olen linkittänyt tämän aina pari kertaa vuodessa teille, koska en voi ottaa sitä riskiä, että joku teistä jättäisi tämän kokeilematta. KOKEILKAA.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Avokadosalaatti

Viime kesän rakkaustarina tiivistyi ihastukseen nimeltä avokadosalaatti. Ajattelin pitkään, ettei pehmoinen avokado toimi salaatissa. Olin hyvin, hyvin väärässä.

mansikkasalaatti

4. Mansikka-melonisalaatti

Mansikka-melonisalaatti on ystäväni Manun bravuuri, mutta olen jaellut hävyttömästi tätä ohjetta ympäriinsä. Niin hyvä on suolaisen juuston ja makean hedelmän liitto!

fetajuustosalaatti

5. Kreikkalainen maalaissalaatti

Kreikkalainen maalaissalaatti eli fetasalaatti on klassikko ja ehkä siksi niin hyvää. Mitä rouheammat palat, sitä parempi maku. (Voisin tähän väliin pitää palopuheen siitä, miten kreikkalainen salaatti ja kreikkalainen maalaissalaatti eivät ole sama asia, mutta nyt ei ehkä ole sen aika.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

6. Tofusalaatti

Jos kammoaa vetistä salaattia, tofusalaatti saattaa nousta uudeksi suosikiksi. Nykyään poistan kurkuista vielä vetisen keskiosan, jolloin salaatista tulee entistäkin parempaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7. Tomaattisalaatti

Tomaattisalaatti eli toiselta nimeltään tulinen tomaattisalsa on siitä mukava, että hienolla koostumuksella sitä voi syödä leivän päälle, mutta isompina paloina se menee salaatista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

8. Omena-mozzarellasalaatti

Jos halloumi kyllästyttää ja fetakin tursuaa jo korvista ulos, helppo omena-mozzarellasalaatti on hyvä ehdokas tämän vuoden kesäsalaatiksi. Useita eri tekstuureja ja mielenkiintoisia makuyhdistelmiä minun makuuni.

sinihomejuustosalaatti

9. Sinihomejuustosalaatti

Hetkeksi jo unholaan vaipunut sinihomejuustosalaatti on tasoa maailman helpoin ja siksi todella herkullinen. Kuvaustaidoissa neiti salaattimestari on onneksi vuosien varrella kehittynyt.

tonnikalapastasalaatti

10. Tonnikala-pastasalaatti

Tonnikala-pastasalaatti on jo vanha kaveri, mutta teen tätä yhä tasaisin väliajoin enkä vähiten siksi, että tuo kastike on her-kul-lis-ta! :)