Jostakin syystä Facebookin uutisvirtani on täynnä artikkeleita laihduttamisesta, lihomisesta ja naisten suhtautumisesta omaan painoonsa. Artikkelit herättävät kiivasta kommentointia suuntaan jos toiseenkin, mutta en tiedä enää, millä puolella itse seison. Tai tiedän, mutta sitä on kovin vaikea selittää. Minusta on väärin käskeä ihmistä, joka ei ole onnellinen sellaisena kuin on, hyväksymään itsensä. Minusta sekään ei ole oikein, että väitetään painonpudotuksen tuovan onnea. Olen mielipiteineni kultaisella keskitiellä, mutta samalla hieman ärsyyntynyt siitä, miten nykyään ylipainoa hyssytellään. Siis sillä tavalla, että eihän se millään mittarilla ole terveellistä.

Minä olen päässyt vihdoin takaisin normaalipaino-lokeroon ja sen huomaa. Olen tässä painon pudotessa kuullut useaan otteeseen eri tilanteissa, kuinka minun ei tarvitse laihduttaa. Näytin kuulemma hyvältä ylipainonkin kanssa. Tähänkö sitä on tultu? Että ihmisen kuvitellaan pyrkivän matalampaan painoon vain siksi, että näyttäisi hyvältä ja vielä jonkun muun silmissä? Enkö saisi laihduttaa, jos tiedän, että se suurella todennäköisyydellä parantaa jaksamistani, helpottaa selkäkipujani ja vielä näiden oikeasti hyvien syiden lisäksi estää järjetöntä rahankäyttöä, kun shoppailureissun sijaan voin “shoppailla” pitkästä aikaa kunnolla omassa vaatehuoneessani?

Yritän kai sanoa, että tämä äärilaita-ajattelu on perseestä. On typerä pyrkiä painamaan alle 30 kiloa ja mahtumaan jokaisen vaatemerkin pienimpään kokoon tai käydä kolmesti päivässä salilla ja treenata vartalon jokaista lihasta näkyviin. Ihan yhtä typerää on kuitenkin kannattaa ylipainovallankumousta ja hokea koko ajan, että on ihan okei kantaa mukanaan monta kymmentä kiloa rasvaa, joka ei tee mitään hyvään, vaan vain vaikeuttaa elämää erilaisten sairauksien ja vaivojen muodossa. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. En ole sitä mieltä, että kaikkien ylipainoisten pitäisi laihduttaa, vaan sitä mieltä, että JOS ylipainoinen ihminen tahtoo laihduttaa, siihen pitäisi kannustaa. Aina ei ole kyse ulkonäöstä. Tästä pääsemme kuitenkin ulkonäköasioihin, sillä visuaaliset todisteet edistymisestä saattavat olla joissakin tapauksessa tarpeen.

raskauskilot

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voi hyvin myöntää menneisyyden virheitään ääneen. Jotkut teot tosin tajuaakin virheiksi vasta, kun aikaa on jo kulunut. Minun virheeni oli se, että aloitin synnytyksen jälkeen laihduttamaan aivan liian nopeasti. Ahdistuin suuresta koostani ja kömpelyydestäni todella paljon enkä millään voinut hyväksyä olotilaani tai sitä, että normaalitilanteeseen tulisi pyrkiä hitaasti. Aloitin siis laihdutuskuurin nimeltä ristiäisdieetti. Vartaloni piti tiukasti kiinni kaikesta pehmeästä ja löllyvästä, vaikka kuinka koetin syödä vähän ja liikkua paljon. Kaloreiden tiputtaminen vaikutti heti maidontuotantoon ja sitä en halunnut. Petyttyäni omaan suoritukseeni lopetin dieettini kesken ja hyvä niin. Paino nimittäin putosi hitaasti tämän kahden vuoden aikana. Hitaasti, mutta ei kuitenkaan ihan itsestään. Maidontuotanto heikentyi silloin hetkellisesti, mutta palautui onneksi ennalleen, kun aloin taas syödä enemmän hiilareita.

Tässäpä kuvat, jotka on otettu puolitoista viikkoa synnytyksen jälkeen ja samoissa vaatteissa otettu kuva tältä aamulta. Vaikka pääni sisällä ääni huutaa, etten ole onnistunut dieetissäni, sillä en ole vielä sitä kokoa, mitä aion olla, se ääni ymmärsi tänä aamuna, että olen onnistunut etenemään suunnitelmassani hyvin. En ole enää lähtöruudussa, vaan varmaan suunnilleen 15 kiloa kevyempi kuin tuossa vertailukuvassa. Matkaa on vielä 5-10 kilon verran, mutta tällainen edistymisen tiedostaminen motivoi. Ja se, että uskon nyt ikuisuusmantraan, jonka mukaan hitaasti pudonnut paino on helpompi pitää poissa. Hormonitoimintani on edelleen sekaisin imetyksen vuoksi, joten en ota jatkosta paineita ennen syksyä, kun hormonitoiminta alkaa tasaantua. Aion jatkaa matkaani hitaasti ja lempeästi, sillä minulla ei ole kiire.

Jos siis motivaatio on hukassa, joskus voi auttaa katsoa taakseen omaan menneisyyteen. Ja jos se ei auta, voi katsoa vielä vähän kauemmaksi. Ellei siellä sitten näy jo timmiä teiniä, joka aiheuttaa tällaiselle kolmikymppiselle vaan kateutta ja ketutusta. Vaikka kuinka olisi itse ollut se timmi teini, jota nyt kadehtii! :D