OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiustenkasvatustilannekatsaus on aikamoisen paha yhdyssana. Hiustenkasvatustilannekatsausketutus on vielä pahempi, mutta sitä on kai pakko käyttää, kun kyseinen tilanne on nyt päällä. Tähän asti oman hiusvärin kasvattaminen on sujunut aika kivuttomasti ja kivasti, olen rehellisyyden nimissä välillä unohtanut jopa koko kasvatusasian. Tällä hetkellä kurjia ajatuksia risteilee päässäni enemmän kuin kivoja. Tyvestä kasvava hius on kyllä ihanan tervettä ja kiiltävää enkä tuhoa sitä tököteillä tai muotoilulaitteilla kuin suunnilleen kerran kuussa, jotta se myös pysyy terveenä. Oman hiusvärin kasvattaminen on kuitenkin pitkäveteistä, kun tavoitteena on kasvattaa pitkät hiukset, joissa on vain omaa väriä. Suoraan sanoen tasaväriset hiukset kyllästyttävät vaan aika paljon.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatkoa ajatellen toimintavaihtoehdot ovat seuraavat:

  • lopetan tämän kasvatuspelleilyn kesken. Värjään hiukseni jollakin kivalla sävyllä tai jopa muutamalla eri sävyllä, olen taas tyytyväinen kuukauden verran ja sitten haluan hiuksiini jotakin ihan muuta. Hiusteni latvat hapertuvat pois ihan muutaman seuraavan vaalennuksen jälkeen, niin huonossa kunnossa ne ovat. Mutta ehkä jokin tehohoito voisi olla pelastus?
  • keksin vain hiusten jo värjättyihin osiin eli suurimpaan osaan latvustosta jotakin kivaa. Se osa kun on jo niin sanotusti pilalla ja tulee kasvamaan pois. Ehkäpä dipatut latvat tai raitoja toisivat tarpeeksi vaihtelua? En tiedä, mutta jotakin eloa tähän tukkaan olisi kiva saada. Ehkä jopa jotakin aika kirkasta, mutta oma väri näyttää aina harmaalta, kun sitä vertaa värjättyyn hiukseen, joten hiusteni tyvi näyttäisi todella “laimealta” keinotekoisen värin rinnalla. Otsikseenkin ehdin jo kyllästyä, joten sitä ei kannata leikata takaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän hetkinen tilanne on sellainen, että tänä aamuna mittanauhan kanssa tarkistettuna omaa hiusväriä on kasvatettu aika tasan 14 senttimetriä eli suunnilleen vuoden verran. Jos joku teistä on vasta aloittamassa tätä samaa projektia, kasvatusvinkkejä ja tyvikasvunhämäyskikkoja löytyy tästä vanhemmasta postauksestani. Minä puolestani ottaisin mielelläni vastaan tylsistymisenestovinkkejä teiltä. Ääh, mitä ihmettä sitä tekisi? Jotenkin muuten ironista, että oman hiusvärin kasvattaminen aiheuttaa kuvainnollisesti harmaita hiuksia. Hahaa, jotakin hyvää tässäkin aiheessa, vaikka ärsyttääkin aika tavalla. Muutenkin on kökkö päivä, tekisi mieli heittää puhelin järveen ja lähteä viikoksi yksin mökille erakoitumaan. :/

OLYMPUS DIGITAL CAMERA