iina_moukola_012

Arkimeikkiäni en muutamastakin haasteesta huolimatta ole saanut kuvattua, mutta ryhdistäydyn sen verran, että tein perjantain kuvausmeikkini tämän hetkekin lempparimeikkituotteillani, jotta voin esitellä ne teille. Meikkipohja syntyy tyynymeikkivoiteella, jonka rankkasin testissä parhaaksi markkinoilla olevista. Paras aurinkopuuteri on ihoa samalla ruskettava tuote, jota päivittäin käyttämällä saisi itselleen vähän pysyvämmät varjostukset tai kevyen päivetyksen koko kasvoille. Minä käytän aurinkopuuteria vain muutaman kerran viikossa ja nimenomaan varjostuksiin, joten en ihan ota tästä kaikkia hyötyjä irti. Sävy on minulle täydellinen! Ystäväni hehkuttavat kilvan blogeissaan ohutkärkisiä silmänrajaustusseja, mutta minulla ne eivät toimi. Mitä ohuempi terä, sitä enemmän mutkia se tekee rajauksiin. Tällaisen säheltävän amatöörimeikkaajan ystävä on geelimäinen rajausväri, jota levitellään siveltimellä. Rajauksesta saa joko ohuen tai paksun vaihtamalla siveltimen kulmaa mielensä mukaan enemmän tai vähemmän lappeelleen. Ja kyllä kestää muuten tihkusateet ja Suomen kevään räntäsadekuurot!

moumou meikki

Meikkiä jatketaan tuuheuttavalla ripsivärillä, jota on helppo levittää ihan ripsien tyveen asti. Poskipunani sivelen puikosta, tällä taktiikalla sitä tulee tarpeeksi vähän ja juuri oikeaan kohtaan kasvoja. Minun kellertävälle iholleni sopii juuri tuollainen tunkkainen roosa. Huulet punaan sokkipinkillä ilman sen kummempia rajauksia. Pohjustuksena toimii yleensä meikkivoide tai valokynä, joskus puuteroin huulet ennen punaa. Löysin vihdoin kaikista parhaan tuotteen myös hankalille kulmakarvoilleni kokeiltuani puuterimaisia kulmavärejä usemmaltakin merkiltä. Tässä pakkauksessa on kahta eri sävyä väriä, kulmakarvaharja ja viisto sivellin. Paras osa on kuitenkin tuo vaha, jolla kulmat ihan oikeasti pysyvät kuosissa. Kulmageelit ja muut ovat yhtä tehokkaita kuin vesi tähän tököttiin verrattuina.

iina_moukola_001

Postauksen kosmetiikkatuotteet on saatu blogin kautta, mutta annan jokaiselle niistä vilpittömät suositukseni. Muuten ne eivät näkyisi tässä postauksessa. Jonkun kanssa juuri mietimme, millä mittarilla bloggaaja voisi arvioida, mitkä tuotteet ovat ihan hyviä, mitkä hyviä ja mitkä niitä helmiä. Minun mittarini on nimeltään OSTAISIN ja minä ostaisin nämä kaikki. Ihanaa vappua, kaunokaiset! ♥

(kuvat: Mari Lahti)