OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenta vaan! Eiliset pressipäivät väsyttivät tämän bloggaajan niin, etten saanut enää illalla postattua, mutta nyt on taas virtaa. Treffasimme eilen Nooran kanssa heti aamusta rautatieasemalla ja otimme suunnaksi ensimmäisen PR-toimiston. Marsaanan lähellä oli kaunis porttikongi (kirjoitin ensin porttokongi, haha), jossa Noora kuvasi päivän asuni. Tällekin päivälle piti keksiä kivat vaatteet, sillä ohjelmassa on Idealistan sivustolle tulevan profiilikuvan ottaminen, mutta samalla hyödynnän studioaikani ja pyydän kuvaajaa napsaisemaan asukuvat minusta. Kamala stressi, miten pääsen kaupungin toiselle laidalle ilman, että hiukseni muuttuvat samanlaiseksi pörrökasaksi kuin mitä tämän postauksen kuvissa näkyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myönnän, että tein tyhmästi, kun jätin ylikasvaneen otsatukkani laittamatta pinneillä ylös, sillä sehän näyttää näissä kuvissa ihan pöhköltä. Virheistä oppii enkä enää koskaan pidä hiuksia näin! Muuten tykkäsin kyllä päivän tyylistäni ja siitä, miten tuo vihreä paitani sopii vaaleanpunaiseen kiviseinään. Pitäisi vaan ehkä metsästää jostakin mustat farkut tai kulutan nuo treenitrikoot kohta puhki ihan arkikäytössä, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Ehkä sitten, kun uusi treeniohjelma alkaa tuottaa tulosta ja paino laskee, marssin Dieselin liikkeeseen ja ostan samalla kerralla useammat farkut. Mustien lisäksi tarvitsen harmaat, sinisävyisiä onkin sitten enemmän kuin tarpeeksi. Kiitos laajan Liu Jo Jeans -kokoelmani!

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – H&M

housut – Nike

takki – JC

hattu – H&M

kumisaappaat – Nokia (saatu)

Huomenna olisi edessä lähtö kohti maaseutua. Vietämme viikonlopun vanhempieni luona, sillä sunnuntaina on luvassa aikamoisen villiä toimintaa. Vappuaattona tuskin tapahtuu mitään erikoista, mutta seuraava päivä onkin asia erikseen. Aiomme mennä kisaamaan Valkeakoskelle, kenen kumiankka onkaan kaikista nopein. Koskeen lasketaan satoja numeroituja ankkoja, joita on saanut vuokrata, ja ensimmäiset ankat maalissa voittavat palkintoja. Ostin meidän perheemme jäsenille kaikille omat ankat, joten osallistumme kisaan yhteensä kolmella “arvalla”. Pitäkäähän sitten sunnuntaina peukkuja, että päävoitto eli perämoottori osuu kohdalleni, niin isäni saa tänä vuonna parhaan isänpäivälahjan ikinä! :D

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA