Terveisiä sohvannurkasta! Tämä viikko on kulunut puoliksi pyjamassa ja puoliksi treenivaatteissa, sillä olen sekä lenkkeillyt että hiihtänyt runsaasti. Tuoreita asukuvia ei valitettavasti ole postattavaksi, mutta ajattelin kokeilla postausideaa, johon olen muutamassakin blogissa törmännyt. Kaivelin blogiarkistoistani asukuvia aiemmilta vuosilta niin läheltä tätä päivää kuin mahdollista. Sovitaanko, että saatte valita näistä inhokkinne? Paljastan heti alkuun, että minusta kamalin on ehdottomasti vuoden 2011 puuterin ja muiden hailakoiden mummokalsarisävyjen sekamelska. Jyväskylän opiskelijakämppäni tiiliseinä ei mitenkään paranna tuota karmivaa asukuvaa, jonka löydätte postauksen lopusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2015 toteutin teemaviikon, jonka aikana pukeuduin eri hajuvesien inspiroimana. Lainasin tähän asuun avomieheni farkut. Omistan asusta sekä silkkitopin että nudet korkkarit edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2014 piilottelin kovasti raskauttani, vaikka se paistoi turpeilta kasvoiltani kilometrien päähän. Tästä asusta omistan edelleen neonpinkit korkkarit. Housut käytin kirjaimellisesti puhki ja neuletakki on kirpparikasassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuonna 2013 taisin tykätä vihreästä väristä. Mustat mokkakorkkarit ovat vieläkin yhdet suosikkikengistäni, niiden lisäksi myös housut ja toppi löytyvät vaatehuoneestani. Tekonahkatakki löysi jo uuden omistajan.

2012

Vuonna 2012 elin elämäni pisintä mekkokautta. Tuo pikkumusta on jo myyty pois. Nilkkurit taas ovat menossa myyntiin, mutta tuon laukun kohtaloa en tiedä. Se kun on pinnaltaan pahasti värjääntynyt. Roskiin?

2011

Vuonna 2011 asukuvat otettiin parvekkeella. Aina! Minulla on vieläkin nuo tolppakorolliset kengät ja asun housut, mutta tuubitopeista olen luopunut melkein kokonaan. Keinonahkatakkikin on myyty pois.

No, minkä vuoden asu on teistä kamalin? :D