Suunnitelmani alkaa käydä pumpissa säännöllisesti tuotti tulosta. Ensimmäinen BodyPump-tunti synnytyksen jälkeen oli yhtä tuskaa, mutta toinen pumppitunti sujui jo paremmin.  Paljon paremmin. Ensimmäisen tunnin jälkeen lihaksiani särki monta päivää ja kipuilu alkoi poikkeuksellisesti jo heti treenin jälkeen pukuhuoneessa. Nyt tuplasin painot moniin lihasryhmiin edellistuntiin verrattuna ja ne yhden jalan kyykyt, jotka jäivät viimeksi kesken, kyykkäsin sinnikkäästi loppuun. Suoritin kaikki ohjelman liikkeet ja lisäsin painoja. Ylitin itseni niin, että oli pakko heittää kyykkybiisin jälkeen treenikaverin kanssa high five. Meidänhän piti mennä puolen tunnin sisäpyöräilytunnille, mutta saavuttuamme kuntokeskukseen, huomasimme yllätykseksemme, että pumppisalissa oli paljon tilaa. Muutimme suunnitelmat lennossa ja ilmoittauduimme pumppaamaan. Fiilis tunnin jälkeen oli väsynyt, mutta hyvä eikä lihassärky ollut mitään verrattuna edelliseen tuntiin.

Sitten tunti päättyi ja hyvä fiilis haihtui, sillä tunnin jälkeen tapahtui jotakin. Olimme ystäväni kanssa jo melkein täysissä pukeissa lähdössä samaa matkaa kotiin, kun totesin, että vieläkin vähän pyörii päässä. Ystäväni oli ottanut mukaansa evästä, joten tarjosi minulle banaanin ja vähän lakuja. Söimme banaanin puoliksi ja oman puolikkaani kyytipojaksi nappasin viisi lakupalaa. Samalla tasolla kanssamme tavaroitaan pitävä keski-ikäinen rouva pysähtyi kesken pakkaamisensa, mulkaisi karkkipussia, sitten meitä ja jälleen karkkipussia kohottaen samalla kulmiaan. Sen jälkeen hän nenäänsä nyrpistellen töksäytti: “Mikä järki edes käydä kuntosalilla, jos sitten syö noita… Hmph…” Lauseen loppu katosi halveksunnan harmaaseen massaan.

Tiedän olevani joissakin asioissa herkkänahkainen, mutta tapahtumasta tuli outo olo. En loukkaantunut, mutta jäin ymmälleni. Joku sanavalmiimpi tyyppi, kuten esimerkiksi minä kymmenen vuotta sitten, olisi vastannut rouvalle ystävällisesti hymyillen, että kai sitä saa pari lakupalaa syödä, vaikka kohottaakin kuntoaan. Ei kai elämän tarkoitus ole joko mättää karkkia pussitolkulla sohvalla maaten tai vaihtoehtoisesti treenata aamusta iltaan herkkuja halveksien. Noiden ääripäiden välillä on tilaa vaikka millä mitalla! Eiköhän tavoitteena ole tasapainoinen elämä, jossa on tilaa sekä herkuille että liikunnalle. Jonkun mielestä kysymys voi olla ihan asiallinen, mutta itse en kommentoisi pukuhuoneessa muuta kuin ehkä treenikaverin kivannäköistä treenitoppia tai huimaa suoritusta edellisellä tunnilla. Voisin kysyä apua uuden tunnin alussa, toivottaa mukavaa viikonloppua lähtiessäni pukuhuoneesta tai todeta, että olipa tunnilla hyvät musiikit.

dav

Psst! Kuva ei liity tapaukseen paitsi ehkä siten, että aion jatkossakin sekä treenata että syödä maailman parhaita jättilakuja, joita myydään Helsinkin rautatieaseman CandyTownissa. ;)