Sen lisäksi, että aineenvaihdutani on lähes pysähtynyt ja jokin lintulaji on unohtanut varpaansa silmieni ympärille, en huomaa ajatuksissani tai olotilassani oikeastaan montaakaan muutosta verrattuna siihen, millainen olin 20-vuotiaana. Kymmenessä vuodessa olen kasvanut joissakin asioissa, mutta suuret linjaukset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta säilyneet. Se suurin poikkeus kasvoi vatsassani yhdeksän kuukauden ajan. Yksi iso edistysaskel on kuitenkin se, etten ole enää niin mustavalkoinen ihminen. Tiedän, että ääripäiden välillä on harmaa alue, jolla on paljon tilaa. En vetele enää suoria viivoja asioiden välille, vaan tiedän, että matka pisteestä toiseen voi joskus kulkea monen välipisteen kautta. Mies ei tarkoita automaattisesti onnea eikä sinkkuelämä yksinäisyyttä. Siksi en pelästynyt, kun ensimmäisen kerran mieleeni putkahti ajatus siitä, miten mukavaa olisi olla taas sinkku.

En ole koskaan rakastunut yhtä pysäyttävästi elämäni aikana kuin tämän miehen kohdalla. Muistan, kun kuulin pääni sisällä ääneen katsellessani uuden tuttavuuteni työntekoa. “Mä rakastan tätä miestä.” Ally McBealin kirjoittaja ei ehkä syönytkään sieniä, vaan tiesi vaan kokemuksesta, että rakkaus voi oikeasti sekoittaa pään. Alun jahkailua seurasi kuherruskuukausi, ensimmäinen yhteiskuva (jossa äitini luuli minun hymyilevän Siltsun kainalossa), ensimmäiset riidat ja päätös, ettei suhde kaadu riitoihin, vaan sitä jatketaan esteistä huolimatta. Kukaan ei varmaankaan ole välttynyt kuulemasta varoituksia ajasta, jolloin parisuhteen alkuhuuma vaihtuu tasaiseen arkeen. Ei muuten vaihdu, jos siinä vaiheessa huomaa, että nainen, jonka ei pitänyt koskaan haluta lapsia, ja mies, jonka ei pitänyt koskaan saada lapsia, odottavat lasta. Siitä on tasaisuus kaukana.

Lapsi syntyi ja sitten se arki vasta rysähtikin niskaan. Ei niin kuin baarissa kylkeen nojaava humalainen, vaan enemmänkin kuin keikkalavalta päällesi pomppaava koordinaatiokyvytön rokkitähti. Totuus on, että kun elämääni ilmestyi 50 senttimetriä pitkä mies, se toinen mies tipahti kakkossijalle. Oikeastaan kakkossijaa ei ollut, vaan mies tipahti pois tärkeiden asioiden listalta. Usein mielessäni pyörivät sanat: “Rakastan sua, mutta…” Pyörittelin mielessäni läpi kaikki vaihtoehdot. Toimimmeko liian nopeasti? Ihastuinko jälleen kerran vääränlaiseen ihmiseen? Kesti kauan aikaa ymmärtää, mitä kaikkea mutta-sanan perään halusin sanoa. Ne pelottavat tunteet, joiden ansiosta halusin joskus pakata miehen tavarat ja vaihtaa lukot, johtuivat siitä, etten jaksanut tutustua toiseen ihmiseen poikani lisäksi. Uskon, että siihen, että todella  oppii tuntemaan toisen, menee useita vuosia. Meiltä jäi kaikki se väliin, kun tulin raskaaksi. Pelkäsin, ettei minusta riittäisi enää tyttöystäväksi ja avovaimoksi, kun äitiys vei kaikki mehut. Olin huonoin kumppani ikinä.

Vauvavuosi päättyi ja aloin päästä jyvälle siitä, miten paljon voimavaroja arki minulta kulutti. Halusin olla kaikessa niin hyvä, että sysäsin usein muut syrjään tehdäkseni kaiken itse. Silloinhan asiat tulisi ainakin tehtyä “oikein”. Yhtäkkiä se tyyppi, jota vähän pakoilin iltaisin, koska en jaksanut jutella tai halailla sohvalla lapsen nukahdettua, alkoikin vetää minua puoleensa. Näin valvomisesta väsyneiden kasvojen sijaan kasvot, joihin rakastuin. Tunsin ärsyttävän kosketuksen sijaan kosketuksen, joka aiheutti kasvoilleni hymyn. Haistoin kotiintultuani miehen partaveden tuoksun ja mietin, kuinka onnekas olen, kun tuo mies tulee joka ilta minun luokseni kotiin. Tuo aivan järjettömän taitava, komea ja hauska mies.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tajunnanvirtani pointti? Niitä on muutamakin. “moumou + mies” -hakusanoilla löytyy surullisen vähän faktatietoa, joten tässäpä päivitetty versio suhteestamme. Nyt voitte kai lakata googlettamasta “moumou + ero”? Isoin pointti on kuitenkin se, minkä itsekin luin lehdistä, mutta en jotenkin silti sisäistänyt sitä. Älkää ilman pätevää syytä (perheväkivalta, huumeet tms.) erotko vauvavuoden aikana hormonihuuruissanne kaiken uuden ja mullistavan keskellä. Saatatte katua sitä katkerasti. Tarvitsin myös tämän tekstin itseäni varten muistaakseni sen, miksi haluan panostaa suhteeseen yhtä paljon kuin ihan tuoreeseen, jännittävään suhteeseen. Koska rakastan. (En silti kosi tänään, pahoittelen.) ♥