Varastin Nooralta blogiini hauskan lukuhaasteen, koska olen kerrankin ehtinyt vähän lukea. Tämän on ollut paras “talviloma” vuosiin, sillä olen saanut viettää aikaa ystävien kanssa, hiihtänyt hanurini tunnottomaksi, ulkoillut perheeni kanssa ja lukenut ihan oikeaa kirjaa. Tällä hetkellä olen Helsingissä, mutta vietimme maalla pitkän tovin pienen perheemme kanssa. Kirjahaaste osui eteeni siis juuri oikeaan aikaan, koska voin kerrankin vastata siihen. Jonkin naistenlehden ehdin lukea silloin tällöin edes suunnilleen kannesta kanteen, mutta kirjoja en ole lukenut kunnolla muutamaan vuoteen. Oli jo ikävä hyvään kirjaan ja sen tapahtumiin upottautumista.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KIRJAN NIMI:

Se mikä ei tapa

KIRJANMERKKI:

Surullista kyllä, olen tainnut hukata kaikki kirjanmerkkini. Nytkään sellaista ei ole käytössä, vaan kirja on vaan jätetty auki oikealta kohdalta.

MIKSI VALITSIT JUURI TÄMÄN KIRJAN?

Äitini ihastui Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan, jonka minulta peri luettavaksi, niin paljon, että osti neljännen kirjan oma-aloitteisesti. Tällä kertaa kirja siirtyikin sitten luettavaksi äidiltä tyttärelle. Kiinnostavaahan kirjassa on se, että koska alkuperäinen kirjailija kuoli ennen tätä kirjaa, tämän on kirjoittanut kirjailija David Lagercrantz.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MISSÄ LUET KIRJAASI MIELUITEN?

Ihan missä vaan, missä lukeminen ilman häiriötekijöitä onnistuu. Eniten tykkään kyllä kuitenkin lukea torkkupeiton alla sohvan syvimmässä nurkassa ja täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Tällaisten olosuhteiden toivominen on kuitenkin vähän sama kuin odottaisi lottovoittoa.

KENELLE ANTAISIT KIRJAN SEURAAVAKSI LUETTAVAKSI?

En ole päässyt vielä niin pitkälle kirjassa, että voisin todeta sen täydellistä sopivuutta oikein kenellekään, mutta aiempien kirjojen perusteella voisin yleisesti suositella tätä laadukkaista dekkareista nautiskeleville lukutoukille. :)