Mistä tietää, että on talvi? Ei ehkä siitä, että ulkona olisi lunta, sillä ei välttämättä ole, mutta ainakin siitä, että minä jumitan päivästä toiseen samoissa vaatteissa. Tämä päivä oli kaivattu poikkeus, sillä aamupalaverin vuoksi jouduin etsimään ylleni jotakin muuta kuin polvista kuluneet housut, venyneen villapaidan ja Crocsit. Ulkona alkoi sataa paluumatkalla kaatamalla vettä eikä kyllä olisi vähempää voinut tuntua talvelta. Onneksi vaatekaapistani löytyy Helly Hansenilta saatu tyylikäs sadetakki, mutta harmi vaan, että en tajunnut pukea sitä ylleni heti aamusta, vaan pakenin sadetta harmaassa toppatakissa. Vaalean sadetakkini suuri huppu olisi suojannut hiukseni enkä olisi näyttänyt yhtä surkealta kuin tuossa alla olevassa kuvassa. Niin, että kannattiko leikata se otsatukka?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutaman tunnin hengähdyksen jälkeen lähdin uudelleen liikkeelle ja sinnikkäästi suoristin hiukseni. Harvinaisesta laittautumisesta tuli mieleeni, että leffakärpänen pääsi puraisemaan viime viikolla pahemman kerran, kun elokuvateattereihin tuli Tanskalainen tyttö. Olemme mieheni kanssa käyneet yhdessä elokuvissa kerran, ehkä kaksi. Jotenkin surullista, että pariskunta ei ole deittaillut kunnolla ennen perheen perustamista. Siksi aloin miettiä lastenhoitajaa leffailtaa varten. Tekisi hyvää päästä pussailemaan takariviin, mutta sitten pitää ehkä varata toinenkin leffailta, koska tahdon todella nähdä tuon elokuvan. Johtuukohan parisuhteen väljähtyminen ja jopa katoaminen usein siitä, ettei kumppaniinsa suhtaudu enää niin kuin vastarakastuneena? Ehkä pitäisi alkaa panostaa siihen, sillä eihän oma rakas ansaitse muuta kuin parasta. Harmittaa, kun tekee kaikissa ihmissuhteissa sen virheen, että alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Nyt ystävänpäivän lähestyessä otin tehtäväkseni muistuttaa perheenjäseniäni ja ystäviäni siitä, kuinka tärkeitä he minulle ovat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Ennen kuin ehdin toimia mies yllättikin, sillä puhelimeeni kilahti tilausvahvistus elokuvalipuista. Oletan että lastenvahtikin on järjestetty! :D