OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onpa ulkona kylmä! Onneksi kevätaurinko paistaa tänään pilvettömältä taivaalta, niin ei ole ihan niin pureva pakkanen, joka nenänpäätäni nipistelee. Hiukset jäätyivät kyllä kaulahuiviini kiinni sillä samalla sekunnilla, kun astuin ulos, mutta se ei menoa haittaa. On kiva nautiskella talvesta ulkoillen, mies raukka kun lapioi laina-autoamme jättikokoisesta lumikinoksesta Helsingissä. Eipä käy kateeksi. Tosin tässä on nyt se riski, että meillekin tulee keväällä oma auto, joten enpä sano mitään, ettei niskoilleni kostoksi rapsauteta loppuvuoden lumitöitä. Jonkunhan sekin auto on hangesta kaivettava, jos autoa pitää parkissa tienreunassa. Olisi kyllä näppärä, jos auton voisi ajaa samalla tavalla sisälle asuntoon kuin lastenrattaat voi. Ehkäpä joskus vielä tulevaisuuden Helsingissä se onnistuukin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tässä viikon verran otsatukan kanssa elelleenä muistanut monta sääntöä, joita otsiksen kanssa on pakko noudattaa. Kirjoitan ne tähän itselleni muistiin, jotta muutaman vuoden päästä, kun saan taas päähäni napsaista otsatukan, en joudu oppimaan näitä kolmatta kertaa kantapään kautta. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, minä en noudattanut näitä ohjeita illalla suihkun jälkeen enkä tänä aamunakaan.

  • jos (haha, siis KUN) sinulla on kolme pyörrettä otsallasi, kampaa otsatukka aina suihkun jälkeen malliinsa. Muuten se on hetken päästä kohti kattoa tai pahimmassa tapauksessa kihara.
  • paras mömmö taltuttamaan otsiksen on kuivashampoo. Jostakin syystä sen jälkeen otsis asettuu paljon kauniimmin. Kannattaa kokeilla suihkuttaa myös puhtaisiin hiuksiin eikä siis vain likaiseen tukkaan.
  • vaikka otsatukan pitäminen kuosissa vaatii hiustuotteelta pitoa, suosi silti joustavaa pitoa antavaa hiuslakkaa mieluummin kuin paikalleen liimaavaa supervahvaa. Ihan vaan luonnollisuuden vuoksi.
  • pipot, pannat ja lakit ovat otsatukallisen ystäviä, sillä kun ne asettaa oikeaan kohtaan, otsis pysyy hyvin paikallaan.
  • jos tahtoo käyttää otsatukan kanssa apuvälineitä, matkasuoristusrauta eli sellainen pieni on varsin kätevä, mutta myös todella iso papiljotti on näppärä apu.

Kaunista talvipäivää kaikille otsatukallisille, mutta myös otsatukattomille! ;)