OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervetuloa vielä virallisesti tänne uudistuneeseen MouMou-blogiini. Seuraavat kolmisen viikkoa elellään tällä lainsuojattomalla omalla tontilla, minkä jälkeen on edessä jälleen blogimuutto. Se on tosin teille helppo, sillä tämä sama osoite säilyy. Halusin kuollakseni tulla postaamaan asukuvia, kun aurinkokin on suvainnut näyttäytyä luoden mukavat valokuvausolosuhteet, mutta tästä taisi tulla enemmänkin joululahjan ja kivan kampauksen esittely kuin varsinaisen asun. Olen nimittäin niistänyt kahden vuorokauden sisällä nenäni punaiseksi ja litteäksi, joten tätä flunssan turmelemaa naamavärkkiä ei voi todellakaan kuvata edestä. Ei edes, vaikka päälle kasaisi paksun pakkelikerroksen. Siksi päivän kampauskin on sellainen, että sen juju on niskassa. Kampaukseeni sain idean Nooralta, vaikka lopputulos olikin hyvin erilainen nykyään jopa surullisen ohuissa hiuksissani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noorasta tuli mieleen, että kyseinen ystäväni hankki meille helmikuulle liput Cheekin keikalle. Ei siinä vielä mitään, mutta ne ovat kuulemma jonkinlaiset hypermegavip-liput, minkä vuoksi pelkään kuollakseni, että meillä on fanitapaaminen Jaren kanssa. Olen pahemman luokan jäätyilijä enkä selviäisi koskaan häpeästä, jos kävisin punastelemassa ja änkyttämässä Cheekin edessä. Onneksi tämä kauhukuva taitaa olla minulla ja Nooralla yhteinen. Parempi vaan, jos saa nautiskella keikasta ilman turhaa stressiä siitä, menevätkö “senat sakaisin”. Tällä kertaa Noora saa säilyttää liput, ettei käy niin kuin Antti Tuiskun Tampere-talossa olleella keikalla, kun hukkasin oman lippuni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulupukki yllätti ja hemmotteli minua tänä vuonna ihan kunnolla hopean- ja kullansävyjä sekoittelevalla huivilla, jonka otin heti käyttöön. Rakastan toki oranssinpunaista villahuiviani edelleen, mutta on kiva saada vaihtelua siihen, miltä näyttää ulkoillessa. Lämpimän talven vuoksi olen pahasti jumiutunut Katri Niskasen putiikista ostamaani mustaan Faith-trenssitakkiin ja juurikin siihen punaiseen huiviini. Kiitos siis käytännölllisestä ja kauniista lahjasta! Kylmä ilma ja lämmin aurinko luovat samanlaisen ihanan värikontrastin luontoon kuin mitä huivin värimaailmassa on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA