Blogimuuton vuoksi julkaisen tämän poikkeuksellisesti jo nyt, koska tilastot nollaantuivat muuton myötä.

moumou_joulukuun_luetuimmat

Luetuin postaus: Jouluyllätys – ja ihan tuplana!

Muuttouutiset tulivat osalle teistä ihan täytenä yllätyksenä, mutta osa oli jo aavistellut jotakin tällaista. Nyt ollaan siis tammikuun puoliväliin täällä ihan omillaan ja siitä eteenpäin Oliviassa.

Toiseksi luetuin: Minä vs. mies -stailaushaaste

Leikkisän perheväittelyn päätteeksi päädyimme kuvaamaan sekä minun talvityylini, että talvityylin, jollaiseen mies toivoisi minun pukeutuvan. Kumpikin tuntui omalta, mutta kysyin silti, kummasta te piditte enemmän.

Kolmanneksi luetuin: Ylipolvensaappaat ja autokuumeilua

Päädyin jotenkin mukaan autokaupoille ja istumaan MINI Countryman -autoon, vaikka meille ei pitänyt tulla autoa. Tai siis meille ei tule autoa. Ehkä.

Oma suosikkini: Vaatteet kuin aarteet

Pohdiskelin hieman kulutustottumuksiani ja haaveilin, että voisin jonkun tiedustellessa vaatteeni tai kenkieni alkuperää, vastata kiinnostavalla tarinalla ex-poikaystävältä varastetusta nahkatakista aina kuuluisan laulajan kenkähuutokaupasta huudettuihin nilkkureihin. Vielä on parannettavaa! :)