moumou bella-blogit

Kööpenhamina on aina hyvä idea. Käytä huulipunaa mahdollisimman usein. Lumoan-mekot ovat aivan jumalaisen kauniita naisen kuin naisen yllä. On tärkeää viihtyä kotonaan.  Uusia ystäviä kannattaa hankkia ennakkoluulottomasti, erityisesti ikävä tulee Karkkia. Välillä on hyvä rauhoittua ja keskittyä perheeseen. Ihmiset muuttuvat ja se on ihan okei. Uhana Design -pisarakorviksia hienompia saa hakemalla hakea. Vaikka jonnekin ei kuulu, siellä voi olla hyvä olla. Vaihtelu virkistää ja uusia asioita kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti. Oman äänen kuuleminen televisiosta on aina yhtä kamalaa. Itseään ei saa hukata, mutta välillä voi olla vähän hukassa. Toiset ovat parempia asettelemaan sohvatyynyjä kuin toiset.

Kiitos Bella-blogeille, että sain parannella itseni takaisin kuntoon ja kerätä voimia joukossanne.

MOUMOU.FI aukeaa ylihuomenna sunnuntaina! ♥