Viime yö oli lähes painajaismainen. Poika oli jostakin syystä todella levoton ja heräsi riekkumaan kunnolla aamuneljältä. Muutaman tunnin(!) väsyttämisen jälkeen poika onneksi nukahti vielä hetkeksi, minä en sen sijaan saanut enää unta. Niska oli jumiutunut kramppiasentoon ja ärsytti, ärsytti niin maan vietävästi. Ymmärrän nyt, että valvottaminen käy ihan kidutuskeinosta ja suunnitteilla on unikoulu. Jälleen kerran, huoh. Siis jälleen kerran sillä tavalla, että suunnittelen sitä muutaman kuukauden välein, mutta mies vaan siirtää lomaviikkoaan, niin en saa tätä suunnitelmaa toteutettua. Ja onhan se ihanaa, kun tuhiseva pörröpää nukkuu kainalossa, en kiellä sitä. Oman jaksamiseni ja lihaksistoni kannalta vaan pitäisi ehkä alkaa toimia ennen kuin kroppa pettää kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – Cubus (saatu)

bleiseri – H&M

farkut – Wrangler (saatu)

laukku – Palmroth Original (saatu)

huivi – Louis Vuitton

kengät – Sorel (saatu)

Veera käväisi eilen kaupungissa eräiden kuvausten merkeissä, joten piipahdimme syömässä yhdessä. Olen ihan avoimesti kateellinen tuolle naiselle hänen saavutuksistaan. Veera kertoo varmasti pian enemmän uudesta projektistaan, pysykäähän kuulolla. Aikamoinen monitoiminainen tuo rakas ystäväni! Juorusimme Kampin Tang Dynastyssa, koska minä tykkään sushista ja Veera kiinalaisesta ruuasta ja TD:n buffetpöydästä löytyy molempia. Taisimme puhua aika kovaan ääneen, kun ruokailumme lopussa viereisen pöydän pukumies tuli heittämään läppää keskustelunaiheistamme. En yleensä avaudu elämästäni julksilla paikoilla, sillä olen oppinut, että Suomi on yllättävän pieni maa ja kaikkialla on aina tuttuja, mutta nyt sensuuri vähän petti, kun ärsytyskynnykseni ylittyi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAmokkalaukku palmroth original OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tietysti toteutin vanhaa kaavaa pukeutumisessani ja valitsin ylleni mokkanahkaa sadepäivänä. Mikähän siinäkin on, että teen lähes poikkeuksetta niin? Lämmin ja lempeä syksyi tuntui kärsivän eilen PMS-oireista, sillä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kävi kova tuuli ja tihkutti sadettakin. En silti valita, tämä on edelleen suosikkivuodenaikani. Kohta alkavat tunnelmalliset sadepäivät, joita rakastan. En silti aio kääriytyä viltin alle sohvalle höyryävä teemuki kädessäni kynttilöitä polttamaan, vaan tuhoan mieluummin mokkanahkaisia asusteitani ulkona. Ei vaan, eiköhän meikäläisen syksy kulu äidillisesti vaelluskengissä ja tuulipuvussa hiekkalaatikon reunalla. Lapset kun eivät tunnetusti säätiloista piittaa.

Tunnelmallista perjantaita kaikille, se olisi sitten viikonloppu  edessä! Minä aion viettää ainakin toisen vapaapäiväni IKEAn joulukoristeosastolla pörräten. Tein ensimmäiset joulusuunnitelmat jo muutama päivä sitten, niistä löytyy kiinnostuneille kattavampi postaus täältä. Jo oli aikakin, kohtahan on jo marraskuu! ;)