Tänä syksynä olen löytänyt paljon kivoja uusia juttuja. Löysin viikonloppuna vahingossa uuden herkkututtavuuden, kun ostin junamatkalle evääksi smoothien. Kyllä, valitsin sen täysin pullon ulkomuodon perusteella. Kaurapohjainen smoothie on OATLY!-merkin ja sen makuna on banaania, kookosta ja ananasta. Meikäläinenhän rakastaa kaurapuuroa, joten tämä oli todellakin makuuni, sillä smoothie sisältää täysjyväkauraa. Tykkään kyllä pelkkää hedelmääkin sisältävistä smoothieista, mutta ne eivät millään pidä nälkää poissa. Pitävätkö teillä? Kaura auttaa heti täyttämään vatsaa paremmin ja jotenkin se kuidunsaanti tuntuu konkreettisemmalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikavisiitilläni Tanskaan ehdin lukea lentokoneessa KonMari-kirjan, jonka olin ladannut tietokoneelleni matkaseuraksi. Nyt odotan kädet täristen ensimmäistä ns. vapaapäivää, jonka poika viettää isänsä kanssa ja jonka minä aion viettää siivoamalla vaatehuonetta. Ihan jo tämänkin takia. Tuo opus sisältää niin nerokkaita, mutta ällistyttävän yksinkertaisia siivousvinkkejä, että niitä on ihan pakko kokeilla. Jo esimerkiksi vaatteiden viikkaamisella on väliä, joten tekemistä tulee olemaan ihan takuulla. Parhaalta kuulostaa kirjan lupaus, että järjestely tarvitsee tehdä vain kerran ja sen jälkeen asiat ovat järjestyksessä pysyvästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvissa näkyy smoothieherkun lisäksi myös muotilehti, jonka ehdin pitkästä aikaa ostaa. Tai ei se ostaminen niin vaadi aikaa, vaan se lukeminen. Siivousinspiraation lisäksi pinnan alla kytee uudistumisinspiraatio, ja olisikin ihana käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa, joka kaivelisi sisältäni sen minun tyylini ytimen. Tiedän, mistä tykkään, mutta en oikein tiedä, miten tämän tyyliajatukseni ympärille saataisiin kasattua toimiva vaatekaappi. Täytynee askarrella jonkinlaisia miellekarttoja, johon saa leikellä lehdistä kuvia kaikesta kauniista.

Säästin kuitenkin parhaan uutisen viimeiseksi, vaikka olisin halunnut kirjoittaa tämän heti postauksen ensimmäiselle riville. YLE Areenasta löytyy nyt Solsidanin viidennen tuotantokauden ensimmäinen jakso. TÄYDELLISTÄ! :D