OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotenkin oletin, että oudot päänsärkyni johtuivat joko kofeiininpuutteesta tai niskajumeista, jotka heijastuvat silmiin ja ohimoille. Saattavat ne johtuakin, mutta löysin vähän kuin vahingossa helpotusta särkyyn ja sen vuoksi mietin nyt, josko päänsärky olisikin seurausta näköongelmista. Etsin eräitä tiettyjä aurinkolasejani, kun löysin asustelaatikosta silmälasikotelon. Sain jo joskus Indiedays-aikoina Specsaversilta lahjakortin, jolla sai valita itselleen silmälasit omilla vahvuuksilla. Tuhahtelin aluksi vahvuuksille, sillä näössäni ei mielestäni ollut moittimista. Kävin kuitenkin näöntarkastuksessa ja linsseihini laitettiin vähän plussaa. Olen käyttänyt laseja lukulaseina silloin, kun on pitänyt lukea pientä fonttia, mutta eilen, kun sovitin laseja pitkästä aikaa ihan vain huvin vuoksi, joudun ihmeekseni toteamaan, että silmälasit päässä ei särkenyt päätä eivätkä silmäni väsyneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä tämä sitten tarkoittaa jatkon kannalta? En tiedä yhtään. En tiedä, pitäisikö näitä laseja käyttää nyt ihan päivittäin vai auttoivatko ne vain sattumalta hetkellisesti. En tiedä, tarvitsisinko laseihini jo enemmän plussaa kuin muutama vuosi sitten. Vähän kieltämättä jännittää, että onko tämä se hetki elämässäni, kun näkö alkaa ihan tosissaan huonontua. Nytkö jo? Enhän ole vielä edes kolmeakymmentä täyttänyt! Naureskelen usein ihmisille (yleensä vielä naisille), jotka vetävät hirveät pultit vanhenemisesta, mutta nyt aloin itse miettiä, olenko saavuttanut sen surullisenkuuluisan pisteen, kun aineenvaihdunta tekee tepposet, hampaat kellastuvat lopullisesti ja näkökin lähtee. En tykkää. :(

OLYMPUS DIGITAL CAMERA