Jo toisen kerran tämän vuoden ja oikeastaan myös koko elämäni aikana pääsen Kööpenhaminaan. En oikeastaan tiedä Köpiksestä juuri mitään, sillä viimeksi, kun siellä kävin, yövyimme maaseudulla ja ajoimme vain nopeasti keskustan läpi. Tiesin etukäteen Kööpenhaminan olevan Tanskan pääkaupunki ja muistin, että siellä on merenneitopatsas. Siihen faktani loppuivatkin, joten tulen lähtemään matkaan perjantaiaamuna takki auki ja mieli avoinna. Kun ei odota oikein mitään, voi löytää vaikka mitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkaan on mukava lähteä, mutta pakkaaminen on hanurista. En jotenkin keksi mitään vaatteita mukaani, vaikka niitä on vaatekaappi pullollaan. Ensimmäinen matkapäivämme on sääennusteen mukaan sateinen, toinen “vain” puolipilvinen. Lämpöä on maksimissaan 20 astetta. En ole koskaan osannut pukeutua kesällä ja nyt, kun seurana on ihmisiä, jotka valokuvaavat koko ajan itseään ja siinä sivussa toisiaankin, en viitsisi lähteä pyjamahousuissa ja imetystopissa reissuun. Aargh, mitä ihmettä pakkaan mukaan! On ihan sellainen olo, että jos vaatekaapissani olisi musta nahkatakki, keksisin vaikka kuinka monta kivaa asua mukaan. Mutta eipä ole. VIHAAN TÄTÄ PAKKAAMISTA!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska tämä pulma ei tästä itsekseen ratkea, kuvasin pitkästä aikaa muutaman asun lattialla(!), jotta te voisitte kertoa, mitkä kaksi asua pääsevät mukaan reissuun. Old school, tiedän. Alta löydätte kuusi asua, jotka on numeroitu, joten kommenttiboksiin voi ilmoittaa suosikkiasunsa asun numeroon viitaten. Kollaasin voi klikata isommaksi. Perustelutkin olisi kiva kuulla, mutta mitenkään pakolliset ne eivät ole. Tänään illalla on eräs tapahtuma, joten pakkailen varmaankin yöllä. Siihen mennessä olisi kiva saada asuvalaistuminen tai tämä tyttö lentää Tanskaan nakuna. Auttakaa! :D

pakkauskriisi

Mitkä kaksi asua pakkaan mukaan Kööpenhaminaan ja miksi? :)

(matkalaukku ja vaatteet saatu)