Ei, morjens! Niin sitä vaan voi nerokas idea kääntyä päälaelleen. Puin eilen ensimmäistä kertaa ylleni uuden mekon, joka on kevyttä kangasta. Siis erittäin kevyttä, helposti sähköistyvää ja vielä helpommin ihoon liimautuvaa kangasta. Päätin siksi pukea mekon alle ihonväriset, lahkeelliset housut eli Spanxit. Niiden rumilusten avulla kun mekot eivät liimaudu ihoon ja vaatteet laskeutuvat kauniimmin. Ihan järkevä ajatus siis, mutta enpä ottanut huomioon, että täällä Helsingissä on aivan ihana merituuli, jota ei kiinnosta sääliä hameväkeä. Se ryökäle tuulee välillä alhaalta ylöspäin ja nostaa helmat korviin keskellä ruuhkaista kesäkatua…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… ja niinpä minäkin vilautin aamulla mummokalsareitani kymmenille ihmisille. Nolotti aivan vietävästi, kun helma nousi ylös. Solmin kiireesti takkini lantiolle, jotta voisin hieman minimoida onnettomuuden uusiutumisen riskiä. En vaan taida ikinä oppia, että pääkaupunkimme tuuli on ilkeä tapaus eikä sellainen leppoisa tapaus kuin maalla.

Mutta arvon naiset, onko teistä nolompaa vilauttaa kaikelle kansalle jättikokoisia mummokalsareita, jotka näkyvät jo helman noustessa vain muutaman sentin verran, vaiko pieniä alushousuja, jotka eivät edes näkyisi kellekään, jos helma nousee vain hieman, mutta jotka paljastavat paljon, jos helma sattuu nousemaan kunnolla ylös? :D

t. oman elämänsä Bridget Jones