OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos ette näkisi yllä olevaa kuvaa ja pyytäisin teitä kuvittelemaan mielessänne vaseliinipurkin, kuinka moni teistä miettisi litteää, metallista rasiaa? Niinpä, juuri sellaista pyöreää. Eikä ihmekään, sillä sellaisessa purkissa tuota klassikkovoidetta aikanaan myytiinkin. Vaikka arvostan perinteitä, olen innoissani, että Vaseline-vaseliinivoidetta saa nykyään kätevästi tällaisessa entistä käytännöllisemmässä purnukassa. Pääsin tutustumaan Vaselinen historiaan Bella-blogien ja Vaseline-vaseliinivoiteen yhteistyökampanjassa, jonka ensimmäinen osa on nyt silmienne edessä.

Vaseliinivoide syntyi aluinperin teollisuusjätteestä. Moni ajattelee vieläkin, että voide on jotenkin “pahaa”, koska se syntyy raakaöljyn sivutuotteena eikä siksi ole puhdas luonnontuote, jota kauniit kukat synnyttäisivät värikkäiden nuppujensa sisuksissa. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka sivelevät hipiänsä vaikka albiinokissojen syljellä, jos se vaan tuntuu iholla hyvältä ja tekee, mitä lupaa. Vaseliinin brändiä alkoi kehittää 1850-luvun lopulla kemisti nimeltä Robert Augustus Chesebrough, joka huomasi vaseliinin auttavan haavoihin ja palovammoihin. Hän markkinoi voidetta polttamalla omaa ihoaan(!) ja näyttämällä sitten ihmisille, kuinka vaseliini paransi palovammat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyäänhän Vaseline-voiteita löytyy myös tuoksutettuina ja sävytettyinä, joten ehkä hieman karukin syntytarina on saattanut unohtua ihmisiltä. Voidetta on käytetty vuosien varrella lukuisilla tavoilla ja tuo yllä oleva kuva tiivistää osan niistä. Valokuvaajat sumensivat linssejään voiteella saadakseen kuviin pehmeän tunnelman. Mitähän tuo mies sanoisi, jos rasvailisin Hasselbladin vaseliinilla? En taida kokeilla. Myös kenkien tekemien rakkojen torjumiseen vaseliinia on käytetty niin leidi- kuin urheilijapiireissäkin. Itselleni uusi käyttötapa on hajuveden alla, mutta koska Vaselinelta vinkattiin tuoksun säilyvän iholla pidempään, jos sen suihkauttaa iholle ohuen vaseliinikerroksen päälle, on tätä kikkaa ihan pakko kokeilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otsikko ei ole tuulesta temmattu, vaan ajattelin nyt arpoa yhden paikan Hanna-Maria Seppälän uimakoulussa, joka järjestetään syksyllä Helsingissä. Tarkka päivämäärä on 12.9. ja se on lauantai. Toivottavasti Vaseline-voiteet (tästä on myös useampi vartalovoideversio, mutta niistä kuulette vasta myöhemmin) ovat tehneet taikojaan syyskuuhun mennessä ja ihoni on kosteutettu ja kimmoisa uimaharjoituksissa. Uimakoulupaikka irtoaa minun lisäkseni myös yhdelle onnekkaalle teistä arvonnan lopputuloksena. Arvontaan voi osallistua, kirjoittamalla tämän postauksen kommenttiboksiin Vaseline-voiteelle käyttövinkin. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 7.6.2015 kello 22:00 asti. Tasapuolisesti arpaonnea jokaiselle teistä! :)

Edit: Onnea Nina. Uimakoulussa nähdään! Kiitokset myös muille osallistujille.