OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun blogikampanjaan haetaan mukaan naisia, jotka eivät ehdi nukkua täyspainoisia yöunia, asuvat kaupungissa saasteiden keskellä ja kärsivät säännöllisesti stressistä, en jotenkin ylläty, että suurennuslasi pysähtyy minun kohdalleni. Hei vaan, olen Iina ja elelen 10 kuukauden ikäisen pojan kanssa kotitoimistossani vailla varsinaista vapaa-aikaa tai rentoutumiskeinoja. Bella-blogien ja Vichyn kampanja on siis kuin tehty minulle. Kampanjan päätähtenä on Vichyn Idéalia-sarjan uusi yövoide on nimeltään Skin Sleep, ja sen kohderyhmä on juurikin tuo kuvailemani kiireinen, vähän väsynyt joukko nuoria naisia. Naisia, jotka haaveilevat hehkuvasta, hyvinvoivasta ihosta elämäntilanteestaan huolimatta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä vaiheessa, kun elämäntilanne ei vaan millään salli stressitöntä arkea, terveellistä ruokailua ja säännöllistä liikuntaa, on erityisen tärkeää pitää ihostaan huolta. Jos yksikin tukipilari, jolla iho pidetään hyväkuntoisena, pettää, sen tilalle on hyvä rakentaa toinen tukipilari. Nimittäin perusteellinen ihonhoitorutiini.  Ihonhoito on aina ollut melkeinpä lähempänä sydäntäni kuin varsinainen meikkaaminen. Meikit on esimerkiksi puhdistettava aina ennen yöunia ja silmänympärysvoidetta olen käyttänyt siitä asti, kun aloin meikata säännöllisesti. Itselle sopivien ihonhoitorutiinien löytäminen onkin tärkeää, jotta ihon kanssa tulee toimeen. Minulle toimii puhdistus ja kosteutus aamuin illoin sekä kuorinta ja kasvonaamio kerran viikossa. Öljyt ja seerumit sekoitan yövoiteeseen joka ilta.

Yövoiteen lisäksi Vichyn vaaleanpunaiseen Idéalia-tuotesarjaan kuuluu muitakin tuotteita, joista minä otin osaksi ihonhoitorutiinejani silmänympärysvoiteen ja päivävoiteen. Seerumia käytän satunnaisesti, jotenkin olen enemmän tykästynyt ravitseviin öljyihin. Ihon puhdistamiseen käytän misellivettä, jota sekin on kiireisen ihmisen ystävä. Skin Sleep -yövoidehän myydään pahvipakkauksessa, johon on painettu hierontaohjeet kasvoille. Jos ihonhoitohetki ei ole kiireinen, voiteen levitykseenkin on hyvä uhrata hieman aikaa, jotta nesteet saadaan liikkeelle ja pintaverenkierto aktivoitua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos Vichy-tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, on hyvä tietää, että näitä myyvät apteekit. Lähimmän jälleenmyyjän löytäminen on siksi helppoa ja ostoksilla saa asiantuntevaa apua, kun jokaisessa apteekissa on kuitenkin ammattitaitoista henkilökuntaa auttamassa valitsemaan juuri oman ihon tarpeille sopivan ihonhoitotuotesarjan. Hintataso on peruskosmetiikkaa korkeampi ja siltä tuotteet iholla tuntuvatkin. Siis että niiden kuuluu maksaa enemmän, koska ne ovat ylellisiä ja tehokkaita. Jos  edessä ei ole apteekkireissua, kannattaa käydä kipinkapin osallistumassa kisaan, jossa voi voittaa #WakeUpBeautiful-nukkumispaketin, joka sisältää yön luksuskylpylässä sinulle ja nimeämällesi henkilölle. Osallistua voi TÄÄLLÄ Facebook-sovelluksessa. Kisassa pitää vain nimetä henkilö, jonka ajattelee ansaitsevan hyvän yön unen.

Mutta kertokaapa, ovatko Vichyn tuotteet tuttuja jo teille? Minkä väristä sarjaa teidän ihonne edustaa. Minä loikkasin juuri vaaleansinisestä tiimistä vaaleanpunaiseen! :)