OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuinka tyhmä ihminen on, kun oivaltaa joka kevät saman asian. Ensin hän (eli minä) kiukuttelee flunssasta ja siitä, kun nenä vuotaa vettä. Sitten hänen (eli minun) äitinsä toteaa, että jokin kasvi kukkii ja kyseessä on luultavasti allergia. Se jokakeväinen allergia, johon en koskaan ymmärrä varautua ajoissa. Niin, tämä niin sanottu flunssani onkin vain allergiaa. Harmi vaan, että näin imetysaikana ei ole kovin suotava kuulemma syödä allergialääkkeitä. Pitää etsiä vielä lisää tietoa aiheesta, sillä jotakin helpotusta oloon olisi nenäsuihkeiden lisäksi mukava saada. Vuotava nenä ja rohtuneet nenänpielet ovat pieni riesa, mutta onnistuvat ärsyttämään vuorokauden ympäri.

printtihousutOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska olo on kuitenkin aika vetelä, käväisin tänään vain apteekissa ja vietin päivän muuten päiväunien merkeissä. Aamulla satoi vettä, mutta päivemmällä raski pukea jalkaan jo mokkanahaiset kengätkin. Luojan kiitos lastenvaunuissa voi säätää työntöaisan korkeutta, muuten korkokenkien kanssa tulisi vaikeuksia kaupungilla. Sain tuon takin näistä kuvauksista itselleni ja ajattelin kokeilla, josko sen avulla voisi muuntaa asuja keiväisemmiksi. Asun mustan rotsini sisällä, vaikka sen pinta hilseilee jo rumasti, joten olisi korkea aika vaihtaa keväisempään seuraajaan. Olisiko kiva idea tehdä postaus siitä, miten takkia vaihtamalla asun fiilis raikastuu ja kevenee? Tämän takin malli on niin kiva, että tämä olisi mustana aika klassikkokamaa, jos takki sattuisi olemaan aitonahkainen. Näitä myy Cubus, Kampin liikkeen ikkunassa oli ainakin alkuviikosta jo minun yksilöni sisar näytillä.

marimekko lasi kynttilätuikku

Sisustusjuttuihin vielä pikaisesti palatakseni voin kertoa tyytyväisenä, että sain teiltä monta hyvää ideaa olohuoneeseen. Suunnitelmissa olisi ainakin teettää valokuvista tauluja tai yksi iso taulu olohuoneeseen. Hakusessa olisi myös iso (jukka)palmu, mutta olen toistaiseksi törmännyt vasta keskikokoisiin kasveihin. Sohvatyynyjä on kaappi pullollaan, mutta nyt lähden etsimään inspiroivia tyynyliinoja niihin, sillä vanhojen tyynyliinojen värit tylsistyttävät. Sohvapöytäkin olisi tietysti jossakin vaiheessa ihana, pitää vaan miettiä tarkkaan, millainen lapsiperheeseen sopii. Mahdollisimman jykevä varmaankin, jotta onnettumuuden minimoidaan. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos avusta, ja kauniita unia! :)