Himputin himputti soikoon! Yritin, siis ihan tosissani yritin äsken kirjoittaa ärsytyksestä, jonka koin, kun tein suursiivousta hetki sitten. Tilanne oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että raivasin kaikki vauvanlelut pois olohuoneesta ja jätin vain huonekalut ja muut aikuisten sisustusesineet sinne. Tarkoituksena oli kysellä täällä, millä värillä te piristäisitte tylsää olohuonetta, mutta kappas – päädyin jorinoimaan siitä, miten vaalea ja persoonaton olohuone kuvaa nykyistä elämääni ja minua bloggaajana. Millä ihmeellä sitä osaisi taas kirjoittaa normaaleista asioista ilman syväanalyysejä ja metaforia. Kertokaapa se. Poistin jaarittelutekstin ja aloitin postauksen alusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otetaanpa siis uudelleen. Tämä asunto, jossa olen suunnilleen tammikuun lopusta asunut, on viihtyisä ja mukava. MUTTA. Aina löytyy se “mutta” ja tällä kertaa se on minun aiheuttamani, koska en osaa sisustaa yhtään. Olohuoneemme ei luojan kiitos ole puhtaanvalkoinen ja kiiltävä, mutta se on aivan liian vaalea ja hengetön, vaikka yksittäin sen elementeistä pidänkin. Puunväriset sälekaihtimet ovat kivat. Musta nahkasohva on kiva. Valkoiset nahkatuolit ovat kiva. Uusi matto, jonka raahasin tänään Matkahuollon toimipisteestä kotiin, on todella kiva. Kokonaisuus vaan on niin tylsä, että näyttää siltä, ettei täällä asu kuvaan. Edes lelut eivät auttaneet asiaa, vaikka ne tuovatkin tänne väriä, vaan tarvitaan radikaalimpi ratkaisu. Verhotankoja ei ole ja kivoihin tauluihin en ole törmännyt. Oikestaan pitäisi ensin saada idea siihen, mitä väriä tänne lähtisi etsimään, sillä sitä tämä olohuone kaipaa ja kipeästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikkiauton lisäksi ainut kiinnostava (tai oikeastaan ylipäätään ainut) sisustusyksityiskohta olohuoneessa on jalkalamppu, jonka ulkomuotoa jumaloin, mutta josta lienee parasta hankkiutua eroon. Se on turvallisuusriski, kun lattianrajassa vipeltää joku, jolla ei ole alkuunkaan itsesuojeluvaistoa. Jäljelle jää siis vain auto, joka sointuu väritykseltään taustaansa niin, että sitä tuskin huomaa huoneen nurkasta. Ongelmani taitaa olla tiivistettynä tässä, joten jos joku on sisustusguru, avatkoon hän suunsa nyt tai vaietkoon iäksi. (Älä vaikene, kiltti.)

Mitä ihmettä tälle olohuoneelle pitäisi tehdä? Ja ennen kaikkea tahdon tietää, millä ihmeellä voin palata askeleen takaisin rentoon kirjoittamiseen ilman, että joka kerta lipsutaan tylsään  ja hengettömään jaaritteluun? Onko muilla bloggaajilla ollut samanlaisia jaksoja, ettei vaan osaa kirjoittaa sitä, mitä tahtoisi kirjoittaa? Olen ihan tosissani itsekin kyllästynyt siihen, että kaikki on pintaraapaisua, hattarahöttöä ja nopeita kuulumisia, mutta tarvitsen apuanne noustakseni tästä suosta, jonne runotyttömaan seireenit ovat minua houkutelleet. Taas! A-PU-A. Haluan suoran, huonolla huumorilla kirotun ja ennen kaikkea ärsyttävän itseni takaisin. :(