OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helppohan se täältä sairasvuoteen pohjalta on huudella, että vielä ehtii käydä keräämässä äidille aamuksi kimpun valkovuokkoja. Näyttäisi vaan aika ihanalta tuollainen kukkakimppu sen aamiaistarjottimen reunalla. Niin, siis sen tarjottimen, joka kannetaan äidin sänkyyn herkullista aamiaista notkuen. Harmi vaan, että neuvoni taitavat mennä hukkaan, kun monikaan lukijoistani ei näe omaa äitiään äitienpäivän aamuna, mutta silti. Jos yksikin yllättää äitinsä huomenna, tunnen oloni voittajaksi. Ihan vähän vaan tuntuu hassulta viettää omaa, ensimmäistä äitienpäivää. Erityiseltä ja ihanalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olo tuntuu toki hassulta muutenkin, sillä heräsin aamulla kuudelta aivan kuolleensa. Sain armonaikaa aamukahdeksaan, jolloin olisi taas pitänyt nousta. Onneksi poika pääsi leikkimään hoitajan kanssa, joten sain jatkettua omia uniani puoleen päivään. Sekään ei tosin kamalasti helpottanut oloani, sillä mieheni flunssa siirtyi sitten poikani kautta minuun. En tiedä, harmittiko lopulta enemmän se, että oloni on kuin pommi-iskuun joutuneella, vaiko se, että synttäripippalot jäivät tänään välistä. Joka tapauksessa olotila on täällä aika surkea, nämä viikko sitten otetut kuvat onneksi vähän piristävät. Tuosta ihanasta mekosta kuulette lisää ensi viikolla. Mutta nyt äkkiä nukkumaan! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(mekko saatu Globe Hopelta, kumisaappaat Nokialta)