Äh, olen ihan unohtanut esitellä ainoan asian, jonka Kaapelin Kirppis minulle tarjosi. Tai no, ostin tämän vastapäisestä kirpputoripöydästä, joten “tarjoaminen” ei tällä kertaa tarkoita mitään blogikorruptioon liittyvää. Olen fanittanut erilaisia liivejä jo ties kuinka monta vuotta. Kaapistani löytyy karvaisia, farkkuisia, pitkiä, lyhyitä ja vaikka millaisia liivejä, mutta silti, kun näin erään naisen nostavan kirpputoritapahtumassa ilmaan vaaleanpunaisen paljettiliivin, jonka selkä oli ohutta, pliseerattua kangasta, en voinut hillitä itseäni. Kävin kysymässä hintaa, sovittamassa liiviä ja luopumassa kymmenen euron setelistä. Kiitos ja hei, kaupat tuli! Niitä ylimääräisiä kenkiäni en muuten ole vieläkään naputellut myyntiin, vaikka piti. Kestää vähän, mutta kyllä ne kohta päätyvät Huutikseen.

paljettiliivi

Näissä kuvissa näkyy jo vähän uutta tukkaakin, jota eilen ehdin vain hieman vilauttaa. En kuitenkaan jaksanut laittaa sitä aamulla, joten kaunis hainhammas saa edustaa tänäänkin jonkinlaista kampausta. Treffaan kampaajaystävääni tänään ja aion udella helppoja pikakampauksia tällaisille päiville, kun aikaa tai energiaa hiustenlaittoon tuhlattavaksi ei juurikaan ole. Yleissävyhän näissä hiuksissani on vielä ainakin muutaman viikon aika tumma, mutta vaaleaa lisätään hiljalleen raitoina. Kesällä hiuksiini tarttuukin jo mikä väri tahansa syvästä viininpunaisesta haalistuneeseen pinkkiin. “Ponityttötukka” kiehtoo edelleen, en vain saa sitä pois mielestäni, vaikka kuinka yritän muistella sen huonoja puolia. Ai, mitä huonoja puolia? :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

toppi – H&M

liivi – 2nd hand

housut – BikBok

kengät – Michael by Michael Kors (saatu)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA