Ääh, kylläpä tämä radiohiljaisuus taas venähti! En silti pahoittele, sillä loma maalla teki terää ja olen elämäni kunnossa! Eilinen oli tälle sähköhiirelle kunnon projektipäivä. Miehen äiti tuli kylään, joten siivosin koko päivän (ja oikeastaan jo edellisen illankin), mutta siivouksen lisäksi tavoitteena oli saada eräs ostokseni käyttöön. Made of Sundays -verkkokaupasta tilattu tarra ei kauaa ehtinyt paketissaan odotella, kun jo keksin sille täydellisen sijainnin kodistamme. Keittiömme on kaikessa valkoisuudessaan jotenkin tylsä, joten pieni piristys sopi kuiva-ainekaapin oveen juuri passelisti. Sitten vaan sakset ja luottokortti esiin, poika taktisesti päiväunille ja söpöjä tarroja liimailemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joko alkaa hahmottua? Voin paljastaa, että kyseessä on “door friend” eli ovitarra, jonka voi liimailla mielensä mukaan. Kasvot ovat aina samanlaiset, mutta häntiä, käpäliä ja korvia voi siirrellä miten lystää. Näin jossakin lehdessä kuvan keinutuolista, jossa oli tällainen eläintarra ja idea jäi kaivelemaan niin pahasti, että tilasin itselleni kissan. Kun ei kerran elävää saa ottaa, piti musta aukko sisälläni paikata tällä tavalla luovasti. Nämä tarrat kiinnitetään hieman samalla tavalla, kuin leikkitatuoinnit, mutta ilman vettä. Tällä tavalla isoa tarraa on helpompi mallailla ennen kiinnittämistä. Tarraa voi leikellä osiin, jolloin kiinnittäminen helpottuu vielä entisestään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä, se on Sisi the Smug Cat! Tassujen oli alunperin tarkoitus tulla oven ulkopuolelle, mutta toimii tämä näinkin hauskasti. Tässä vielä kokonainen kissa, joka innostui hieman käpälöimään liimaajaansa. Miau! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(lappuhaalarit saatu Cubukselta)