OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei vaan yhtään kiinnosta. Yllä oleva kuva tiivistänee tämän hetken tuntemukseni muotibloggaamista kohtaan. Tai oikeastaan koko pukeutumista! Olen viikon hengaillut Dieselin lököfarkuissa ja hupparissa, jonka olen välillä vaihtanut neuleeseen. Syynä ei toki ole se, ettei pukeutuminen kiinnosta, vaan olen huomannut, kuinka paljon aikaa säästää, kun ei käytä meikkaamiseen, hiustenlaittoon ja asun valitsemiseen aikaa. Jos saisin vuorokauteen kaksikin tuntia lisää, voisin näyttää jopa ihmiseltä. Eri asia ovat päivät, joina olen lupautunut lähtemään ulos. Rönttä-Iina käväisi muutama viikko sitten tutustumassa kumisaappaisiin tässä rönttäasussa, jossa parasta on Choiesilta vuonna nakki saatu rönttäliivi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiuksilleni en jaksanut tehdä aamulla yhtään mitään, mutta huulipunaa levittelin onnessani pitkästä aikaa. Kummasti piristi olemusta! Tässähän oli vähän aikaa sitten sellainen kutkuttava ovi auki, mikä asetti minut punnitsemaan tulevaisuuttani tarkasti. Olin vähällä päästä unelmatyöhöni, mutta joku kiilasi viimeisessä vaiheessa oli pidemmällä työkokemuksella. Tuli vaan mieleen siitä, miten paljon työ motivoisi huolehtimaan ulkoisesta olemuksestaan. Mammatreffit hoituvat lököhousuissa meikittä, koska muutkaan eivät puistoon panosta. Kotona meikki on täysin turhaa. Onneksi kohta on kesä. Laiskan ihmisen pelastus on, kun meikiksi riittää ripsi- ja kulmaväri, kun päivettynyt iho ei meikkipohjaa kaipaa eivätkä tumman silmänaluksetkaan kuulla sinertävinä. Ainut syy odottaa kesää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietiskelin tässä, josko postaisin CV:ni tänne ja kertoisin hieman sen yhteydessä noista työajatuksistani. Töihinpaluu on jossakin vaiheessa välttämätön ja toisaalta odotan sitä jo innolla. Kotiäiteily on toistaiseksi kivaa. Poikakin tuntuu vielä vähän nuorelta hoitoon, joten kaipa oli onni, ettei työpaikka irronnut. Uskon edelleen siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Tämä taisi olla universumin tapa kertoa minulle, ettei vielä ole aika palata sivistyksen pariin ja fyysisesti muualle töihin. Kotinaputtelut ja keikkaduunit saavat riittää vielä vähän aikaa. Miltä kuulostaisi? Kiinnostaako nähdä, miltä tuo mystinen CV ulkoisesti näyttää? Se on nimittäin hieno! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA