Kaksi viikkoa siinä meni, että loppupisteeseen päästiin. Jalkanaamio on työnsä tehnyt ja nyt on aika palata lopputulokseen, tosin tuttuun tapaan “hieman” jälkikäteen. Hurja jalkanaamio laitettiin vaikuttamaan jännityksellä, siitä annettiin väliaikakatsaus blogiin ja nyt muistin vihdoin julkaista lopputuloksesta kertovan tekstin kuvien kanssa. Kuoriutuminen oli siis täysin ohitse kahden viikon jälkeen. Jalkojen iho oli pehmeää ja karheammat kohdat olivat kadonneet. Edelleen tahtoisin kokeilla naamiota kunnon kovettumiin, jotta näkisin, kuinka hoito tehoaa niihin, mutta tähän hätään minun jaloistani ei sellaisia löydetty testiä varten.

jalkakylpy kylpyammeessa

Näitä tulen käyttämään jatkossakin. Jokaviikkoiset DIY-jalkakylvyt ovat iän myötä jotenkin unohtuneet, mutta niidenkin kanssa voisin ryhdistäytyä nyt, kun on kotona kylpyamme käytössä. Innostuiko joku teistä muuten kokeilemaan “kuoriutumisjalkanaamiota”? :)