OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin jo päättänyt olla ottamatta stressiä ystävänpäivälahjoista, mutta toisinpa kävi. Sain ystävänpäivän kunniaksi Jevelolta mahdollisuuden suunnitella hopeakorun lahjaksi jollekin ystävistäni tai rakkaistani. Tällaista mahdollisuutta ei voi ohittaa, mutta en lähtenyt valitsemaan ystävistäni parhainta, vaan päätin lahjoa rakastani. EyeApp-mobiilisovelluksen avulla voi suunnitella korun haluamansa kuvan tai tekstin pohjalta ja tilata sen kotiin. Idea sovellukseen lähti suomalaiselta kultasepältä nimeltä Kristian Saarikorpi, joka tahtoi kääntää korumaailman päälaelleen mahdollistamalla omien korujen suunnittelun. Ihmiset arvostavat uniikkeja koruja ja sellaisia syntyy antamalla jokaiselle mahdollisuuden olla niin sanotusti oman elämänsä kultaseppä. Minä kokeilin omia lahjojani ja nyt, kun korun saaja on jo nähnyt lopputuloksen, voin paljastaa teillekin, millaisen korun miehelleni suunnittelin.

5P2150031

Koska korusuunnittelusovellus on saatavilla vasta iPhonelle (5 tai uudempi) sekä iPadille, lainasin siskoni puhelinta suunnitteluun. Sovellus on kyllä tulossa Androidillekin, joten voin toivottavasti jo ihan pian kokeilla tätä myös omalla kännykälläni. Suunnittelu oli hurjan helppoa. Ensin ladataan sovellus puhelimeen, sitten valitaan korulaatan muoto ja ladataan haluttu kuva tai teksti kuvamuodossa sovellukseen. Oman korusuunnitelman voi tallentaa myöhemmäksi tai tilata sen heti suunnittelun jälkeen kotiin. Päädyin itse tekstikoruun, vaikka muotokuvistakin saa hienoja koruja. Mikäpä sen parempi muistutus yhteisestä historiasta miehelle kuin kaunein yhteinen luomuksemme. Koruun päätyi siis vauvan syntymäpäivä sekä syntymäpaikan koordinaatit. Korua voi käyttää kahdella eri tavalla, sillä teksti on oikein laatan kummallakin puolella.

P2150028

Jevelo haluaa lahjoa minun lisäkseni myös lukijoitani, joten kaikkien sovelluksen ladanneiden ja viiden korusuunnitelmansa Instagramissa hahstagilla #EYEcontest jakaneiden kesken arvotaan viisi voittajaa, jotka saavat valitsemastaan mallista itselleen valmistetun hopeakorun. Sovelluksen lataaminen on täysin ilmaista ja sen voi tehdä tältä sivulta. Samalta sivulta voi katsella videodemonstraation korun suunnittelemisesta, näiden kuvieni avulla kun se ei välttämättä ihan kokonaisuudessaan hahmotu, vaikka helppoa onkin. Mitä tykkäätte sovelluksesta näin ajatustasolla? Kiinnostaisiko oman korun suunnittelu vai ostatteko mieluummin valmiskoruja? :)

P2150033

Lataa EyeApp-sovellus iPhonelle/iPadille ja osallistu kilpailuun TÄSTÄ!