Uneton yöjunassa

Nyt vasta ymmärrän, miten tylsää ja turvatonta yksin on matkustaa. Olisi todella pelottavaa olla tuntitolkulla yksikseen makuuvaunussa, tulisin jo muutamassa minuutissa hulluksi tämän mielikuvitukseni kanssa. Jos olisin yksin näissä vihreissä VR-lakanoissa, vessassa vaanisi oudosti kolisteleva murhaaja, naulakossa roikkuva takki muuttuisi pelottavaksi murtovarkaaksi ja ikkunasta kiipeäisi vähintäänkin eläviä kuolleita himoitseman aivojani. Kyllä, jopa lasin lävitse ja junan liikkuessa tällä nopeudella. Se ei hidasta zombeja pätkääkään. Tällä hetkellä kelailen päässäni “vain” kauhukuvia päällemme romahtavasta kerrossängystä ja kolaroivasta junasta. Tiedän olevani typerä, mutta kuvat eivät vaan katoa. Siksi kirjoitan ne pois. Ovela kun olen.

Onneksi on jo virallisesti aamu. Illat ja yöt ovat pahojen asioiden aikaa, aamuyökin on vielä riski. Aamuisin on turvallinen olla. Matkan aikana oli ihana huomata muutos pimeästä Helsingistä ohikiitäviin valkoisiin maisemiin. Pian saankin pienen, kuolaisen käden kaulalleni, pistelevän aamusängen kera tarjoillun suukon poskelleni ja käteeni mukillisen kuumaa maitokahvia. Junamme on perillä hieman ennen aamukahdeksaa, joten vielä ehtii kai nukkua muutaman tunnin. Kauniita ja turvallisia aamu-unia!