Yöjuna Rovaniemelle lähtee tänä iltana(!) ja arvatkaa vaan, olenko pakannut? (Hassua muuten, että tämä aloitus voisi hyvin olla Tyyliä metsästämässä -blogista.) Olen vaan jumittanut koko päivän hyvin sekavan yön vuoksi. Kahvikaan ei auta, kun pääni on vakaasti päättänyt olla toimimatta tänään normaalisti. Jotakin sain sentään äsken tehtyä. Koska poika vetelee oudon pitkiä ja sikeitä päiväunia, sain hieman aikaa itselleni. En kuitenkaan käyttänyt sitä aikaa pakkaamiseen niin kuin olisi kannattanut, vaan tein jotakin ihan muuta. Värjäsin nimittäin juurikasvuni tyvikasvuni. Hieman etenin kuitenkin tässä pakkaushommassakin hiusvärin vaikutusaikana, sillä päätin yhdet kengät ja yhden neuleen, jotka on ehdottomasti saatava mukaan ja joissa todennäköisesti illalla matkustan, jotta ne eivät vie turhaan tilaa matkalaukussani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän perheessämme ei katsota ikää, vaan kaikille ostetaan joka vuosi joululahja. Äitini vihjaili kovasti, että voisin ehkäpä harkita muidenkin vaatteiden käyttämistä kuin vain tämän harmaan neuleen, jossa olen kirjaimellisesti asunut viime viikot. Olin apurina joululahjaostosreissulla alkuviikolla, kun äiti päätti, että nyt ostetaan neidille uusi jumitusneule. Joululahjani, jonka sain jo etukäteen, on siis tänä vuonna valkoinen neule. Sen lisäksi tahdon Rovaniemelle mukaan huopaiset lapikkaat, jotka sain viime vuonna. Nyt mietin, miksi en vaan ottanut niitä valkoisina. Tein niistä joskus haaveasukollaasinkin, mutta käytännöllisyys taisi voittaa väriä valitessa. Joka tapauksessa Arctips-lapikkaat ovat nimensä mukaisesti juuri passelit kengät reissulleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

neule – H&M

housut – BikBok

kengät – Arctips (saatu)

Tänään pitäisi pakkaamisen lisäksi käydä vielä postissa sekä viemässä että noutamassa lähetyksiä. Sitten, jos hyvin käy, voisin lomailla reilun viikon verran. Jumiutuneet hartiat huutavat lepoa ja rentoutumista. Ennen sitä lomaa on kuitenkin selvittävä junamatkasta yöjunassa. En uskalla edes ajatella, miten kamala siitä pahimmillaan tulee, mutta sitä ei voi tietää etukäteen. Täytyy vaan toivoa, että poika saa unenpäästä kiinni aikaisin ja nukkuu levollisesti vieressäni. Kai se on sitten pakko alkaa heitellä noita vaatteita matkalaukkuun. Voisinkohan pakata vaan collegehaalarin mukaan ja käyttää sitä joka päivä “oikeiden vaatteiden” sijaan? Ai, miksi en? AARGH! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA